Ihana epätäydellisyys

Sairaslomalaisen on luovuttava tietyistä standardeista. Kun mies tekee pitkää päivää ja itse on lähes täydellisessä toimintakiellossa (en saa täyttää tiskikonetta, en imuroida, en silittää vaatteita; kaupasta uskalsin kantaa salaattia ja vanulappuja), koti on aika suloisesti rempallaan. Ikkunat on pitänyt pestä jo pari kuukautta, mutta ensin kiireet estivät sen, nyt lääkärin määräys.

Olen alkanut ihailla ihmismielen sopeutumiskykyä. Kaikkeen tottuu. Normaalisti itkisin verta, kun ulkona paistaa aurinko ja itse mätänen sisällä. Nyt katselen sinistä taivasta likaisen ikkunan läpi ja se saa minut hymyilemään. Epämääräinen kirjapino ikkunalaudalla ei enää ärsytäkään, vaikka yleensä suoristelen ja järjestelen tavaroita pakonomaisesti. Pyykkivuorikin on oikeastaan osa sisustusta. Haha.

Ja tässä minä - einesten vastustaja - syön valmiskeittoa, kun en muuta voi! Ja ihan hyvältä se nälkäiseen suuhun maistuu ja asiansa ajaa. Ja sanonpa vaan, että kun tästä pakkolevosta ja mielen myllerryksestä selvitään, ilolla ei ole rajoja. Sitä kohti!