Sunnuntaimietteitä

On totta, että lapsi muuttaa kaiken. Tarkennan: se ei muuta minua ihmisenä (paitsi antaa minulle lisätittelin 'äiti'), mutta se muuttaa tavan olla minä. Luonnollisesti. Vaikka edelleen pidän samoista asioista, arkea ne eivät täytä. Aikaa ei ole. 

Huolehdin edelleen itsestäni, mutta kynsiä en ole kolmeen viikkoon lakannut. Rakastan liikkumista, mutta lenkille lähdetään vauvan tahtiin. Koiran hyvinvointi on minulle tärkeää (muuten meillä ei olisi koiraa), mutta vauvan itku keskeyttää joka päivä leikit. Koti on minulle tärkeä enkä siedä kaaosta, mutta sänky voi olla petaamatta pitkälle iltapäivään. Välitän maailman tapahtumista, mutta Hesari jää aamuisin kesken. 

Elämä kasvattaa. Jokainen meistä on syntymästä kuolemaan oma itsensä, mutta arvot saattavat muuttua. Vastoinkäymiset kasvattavat, onni opettaa kiitollisuutta. Pieni vauva on paketti  rakkautta ja vastuuta, huolta ja kiitollisuutta. Se vetää sanattomaksi. 

Lakkaan kynnet heti kun siihen on aikaa, mutta vaikka se tapahtuisi vasta jouluna, olen silti onnellinen. Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

PS. Max on suhtautunut vauvaan uskomattoman hienosti, mutta taitaa sillä silti olla mammaa vähän ikävä. Pudotin neuleen hetkeksi lattialle ja karvakuono otti sen heti pesäkseen. Aaaw. 

Lehtisadetta ja omat vaatteet

Onpa taas ollut kaunis syksyinen lauantai! Ulkona on ihania värejä ja sopivan kirpeä ilma - täydellinen keli ulkoiluttaa vaunuja ja koiraa. Ja täydellinen päivä piipahtaa mummilla - eli poitsun isomummilla! Kolmeviikkoinen pääsi 88-vuotiaan syliin.

Pikkuisella oli päällä uusi nallehaalari, jonka sain työkavereiltani lahjaksi. Niin suloinen! Minulla päällä omat  vaatteet (ah ihanuutta!): Filippa K:n villakangastakki, miehen vanha huivi, Zaran housut (niissä on tarpeeksi stretchiä) ja Vagabondin nilkkurit. Syksy on myös parasta pukeutumisaikaa!

Täällä ohjelmassa on nyt antaumuksellista rentoutumista ja toisaalta multi-taskingia: bloggailu sujuu aivan hyvin, vaikka vauva kuorsaa rintakehän päällä ja koira lämmittää jalkoja. Taidanpa itsekin torkahtaa, kun päivän reippailutkin on kerran tehty.

(Kuvat on muuten otettu kaikki Samsungin kännykällä ja "pilattu" sitten Macin kuvankäsittelyohjelmalla. Hauskaa.)

Terveisiä alakerran mummolta

Niin paljon puhutaan itsekkyydestä ja yhteisöllisyyden katoamisesta. Siitä, ettei välitetä toisista. Että naapurit eivät tunne toisiaan, saati tervehdi. Että elämänsä voi nyky-Suomessa purjehtia läpi ottamatta toisia huomioon tai edes minkäänlaista kontaktia muihin ihmisiin.

Itsekkyyttä on paljon, sen olen itsekin saanut kokea. Mutta ei täällä kaikki ole kylmää ja piittaamatonta! Meidän alakerran mummo pysäytti miehen eilen rappukäytävässä. Hän oli kutonut pikkuiselle villasukat. Hänestä on niin mukavaa, että taloon on tullut vauva.

Täytyy jonain päivänä leipoa hyvä kakku ja tehdä visiitti alakertaan vauvan kanssa. Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

Aikuisten juttuja

Minusta ei ole suorittavaksi äidiksi. Sellaiseksi, joka stressaa ruokkimista tai joka ei voi olla minuuttiakaan erossa vauvastaan. Tai sellaista, jolle äitiys on niin kokonaisvaltaista, että puheenaiheita ei kertakaikkiaan ole vaippojen ja äidinmaidon ulkopuolella. Hatunnosto näille äideille - kaikki tyylillään! - mutta vaikka pieni poika on elämän tärkein asia ja suunnattoman rakas, minä tarvitsen myös aikuisseuraa (jonka kanssa voi jutella New Yorkin matkoista ja työpaikan vaihdosta) sekä omaa tuulettumisaikaa (vaikkapa koiran kanssa lenkkeillen).

Eilen meillä oli ihanaa aikuisseuraa. Syötiin hyvin ja juteltiin niitä näitä. Vauva kokkaili isänsä kanssa, kaksi koiraa peuhasi lattialla ja minä sain kuulustella ystävältä uusimpia tuulia. Ihanaa! Vauva-arki voi olla todella väsyttävää - silmäpussit ovat yöherätysten ansiosta melkoiset muikeat - mutta uskon, että tapaamalla ihmisiä ja ulkoilemalla jaksaa. Vauvan kanssa on ihana olla kahdestaan, katsella sen pieniä piirteitä ja tuntea läheisyys, mutta yksin ei pidä arkeen jäädä. Näin minä uskon.

Nyt kaupungille lounastreffeille!

Ps. Kiloja tippuu tasaiseen tahtiin ja eilen päällä oli kesäalesta ostettu COSin mekko! Tammikuun mitat ovat vielä kaukana, mutta kyllä se tästä...

Kesä pakettiin

Rakastan kaikkia vuodenaikoja. Hehkutan ensilunta, kevään litinää, kesähelteitä ja syksyn tuoksua. Nyt on viimeisimmän aika. Ulkona näkyy ruskan sävyjä, omenapuut tuoksuvat, ilma on kuulas. Sadekaan ei haittaa. (Itse asiassa nautin suunnattomasti vaunulenkeistä kaatosateessa - mikä happi! - vaikka litimärkä koira on asiasta ehkä eri mieltä.)

Parvekkeen kesäpesä on pakattu pois. Saa nähdä, missä muodossa tyynyt otetaan ensi kesänä käyttöön. Saadaanko parvekkeelle lattialaudoitus? Kalusteet? Jonain vuonna ehkä jopa lasitus? Vai mennäänkö kesäpesä-meiningillä myös vuonna 2014? 

Olohuoneen lattialla kuivuvat tyynyt symboloivat jollain lailla uuden ajan alkua. Syksy on täällä, vauva-arki on täällä. Molemmat ovat tervetulleita. 

Syksyä haistelemassa

Voisi joskus kuvitella, että olemme mieheni kanssa superkaupunkilaisia. Pidetään kahviloista ja ravintoloista ja shoppailusta (tai ainakin minä) ja tarvitsemme säännöllisesti erilaisia kulttuurielämyksiä. Totuus on kuitenkin se, että meissä molemmissa asuu urbaanin city-ihmisen lisäksi pieni metsäläinen, ja mitä ilman en oikeasti pysty elämään on raitis ulkoilma ja luonnossa liikkuminen.

Tänään teimme koko perheen voimin syysretken Nuuksioon. Teimme lenkin metsässä (liikuntarajoitteisille sopiva reitti sopi myös vaunuttelijoille!) ja piipahdimme uudessa Haltia-luontokeskuksessa syömässä ylihintaiset sämpylät hienoissa maisemissa.

Asenteemme on, että vauvaa on hyvä ottaa mahdollisimman varhain mukaan joka paikkaan; hän tottuu liikkeellä oloon.  Äidillekään ei sitten patoudu paniikkia, joka pakottaa jäämään kotiin "ettei vaan tule tilanteita". Minä nautin suunnattomasti siitä, että lenkkarit kiitävät kevyesti polulla, ja vaikka niitä kiloja vielä onkin, mahdun jo omaan ulkoilutakkiini eikä trikoiden vyötärönauha kiristä! Ah!

Ps. Vaunuasiaa kiinnostuneille: Meidän vaunut ovat Hartanin ja niissä on pumpattavat renkaat, minkä vuoksi ne ovat tukevat mutta erittäin kevyet työntää vaikka maastossa. Kaupunkivisiiteillä ja sovituskopeissa näppärästi kääntyvät city-vaunut olisivat varmasti paikallaan, mutta minä en ala sellaisilla rimpuloilla taiteilemaan loskassa koira sivuvaununa. Näillä mieskin suostuu kärryttelemään ja onhan tuo cappuccinon väri valkoisella rungolla myös kovasti meidän näköinen!

Ikää kymmenen päivää

Piipahdettiin eilen taas Paulan studiolla. Sovittiin jo alkukesästä, että napsitaan pikkuisesta ns. newborn-kuvat ja meidän 10-päiväinen herra olikin sitten Paulan kuvaushistorian nuorin asiakas. Kuvaus sujui hienosti (välillä piti toki ottaa vähän evästä) ja jälki oli taas mitä ihaninta! Kohta joku varmasti kyllästyy hehkutukseeni, mutta olen edelleen ammattivalokuvaajafani. Räpsin kyllä itsekin, mutta en koskaan teettäisi omista otoksistani taulua olohuoneen sohvan ylle. Nyt taidan sen tehdä. 

Olen hieman varovainen julkaisemaan oman lapsen kuvia kovin laajassa mittakaavassa, mutta taiteen nimissä haluan jakaa teille nämä muutamat otokset. Sydänhän tässä pakahtuu.

Kuvat: Paula Ojansuu

Ensisänky ja Tripp Trapp

Täällä sitä vietellään laatuaikaa poikien kanssa. Vauveli on tyytyväinen ja topakka (näin sanoi neuvolantäti) ja kaikki on mennyt hyvin. Tottakai omat yöunet ovat hatarammat kuin ennen ja kahvi ehtii jäähtyä, mutta mitään en vaihtaisi pois. Ja aamupäiväunien aikaan mammalla on omaa aikaa levätä (tai puunata kotia, päivästä riippuen). Siis nyt!

Olen tainnut rivien välistä ja aika suoraankin sanoa, että olemme tehneet todella maltillisesti ostoksia vauvaa varten. Suurin osa vaatteista ja tarvikkeista on joko saatuja (vaatteet, sitteri, turvakaukalo, iso kasa lakanoita, peittoja, riepuja jne.) tai ostettu käytettynä (mm. pinnasänky ja parvekevaunut). Ainoat uudet hankinnat taitavat olla vaunut, kantoreppu, amme ja hoitopöytä sekä muutama vaatekappale, jotka minun vain piti tulevana äitinä saada omalle vauvalleni ostaa.

Miksi näin? Mielestäni on turhaa hankkia etukäteen isoa kasaa tavaraa tai vaikkapa leluja. Kauppaan pääsee siinä vaiheessa, kun huomaa jotakin puuttuvan; pieni vauva ei tarvitse tavaravuorta eikä todellakaan piittaa siitä, onko potkupuku ollut jonkun toisen päällä ennen häntä vai ei. Olen tässäkin asiassa sitä mieltä, että vähemmän on enemmän. Olemme panostaneet niihin hankintoihin, jotka olemme tehneet: vaunut eivät olleet kaupan halvimmat, mutta meidän tarpeisiimme sopivimmat.

Mainitsin aiemmin, että syöttötuoliksi haluamme klassikko Tripp Trappin. Miksi? Se kasvaa lapsen mukana, se kestää lapselta toiselle ja se myös säilyttää jälleenmyyntiarvonsa. Lisäksi se on kaunis. Kun appivanhemmat kuulivat Tripp Trapp -haaveista, he halusivat välttämättä hankkia tuolin ensimmäiselle lapsenlapselleen. Syöttötuolia ei tarvita vielä puoleen vuoteen, mutta täällä se nyt on, ruokapöydän vieressä - ja ilo silmälle ilman lastakin. Valitsimme väriksi valkoisen ja pehmusteeksi hillityn valkoharmaaraidallisen. (Kukaan ei tainnut muunlaista värivalintaa odottaakaan.)

Toinen anopin hankinta on pyörillä kulkeva ensisänky. Se on pinnasänkyä pienempi ja helposti liikuteltava. Siinä on myös alas laskettava seinä, mitä pinnasängyssämme ei ole, joten sen voi helposti asemoida meidän sänkymme viereen "jatkopalaksi". Sänky on ollut kovassa käytössä! Tarkoitus on, että sänky saa sitten kiertää kaikki suvun pikkuvauvat.

Hauva & vauva

Täällä jännittää. Että mikä? Max-hauva kotiutuu tänään hoidosta - mitähän se tuumaa pienestä vaippapepusta? Suostuuko enää "puhumaan" meille? Ottaako hoiviinsa? Suojeleeko liikaa? Vai eikö välitä ollenkaan? Meille kun ehti muodostua jo mukava äiti-poika-suhde mammalomalla vauvaa odotellessa.

Max, jos kuulet tämän: Täällä vauvantuoksussa on tilaa myös mamman karvaiselle, ei hätää! Sitten onkin koko perhe taas koossa. Ihanaa.

Pieni ihme

Maanantaiaamu oli satumaisen kaunis. Aurinko värjäsi kaupungin ja sairaalahuoneen ikkunasta näkyi Tuomiokirkolle asti. Pieni poika syntyi klo 8:49. Äidin jännitys ja pelot vaihtuivat helpotukseen, lämpöön ja onneen.

Nyt ollaan kotona. Elämä on ihmeellistä. Lillutaan tässä pumpulissa nyt ja inspiroidutaan kaikesta muusta sitten vähän myöhemmin.

Artek omaan tyyliin

Artek ei ole se paikka, jonka ensimmäisenä liittäisin (vaikka budjettia joskus olisikin) mielikuvallisesti oman kodin hankintoihin. Artek-henkinen koti tuo mieleeni hyvin pelkistetyn asunnon, paljon mustaa ja valkoista ja käsittelemättömän puun sävyjä. Ripauksena kirkkaita perusvärejä. Ehkä punatiilisen seinän olohuoneessa. Monet klassikkokalusteet ovat yksittäin kauniita, mutta tässäkin asiassa liika on liikaa. Ymmärrän toisenlaisiakin mielipiteitä, mutta koko koti Aaltoa on mielestäni sitten kuitenkin hieman persoonaton.

Artekin myyntiuutinen heitti minut kurkkailemaan valikoimia ja poimin sunnuntaipuuhaksi klassikkokalusteita, jotka sopisivat meidän kotiamme täydentämään.

Ilmari Tapiovaaran Pirkka-tuoli sopisi työhuoneen tuoliksi tai makuuhuoneen nurkkaan. Tuoli on siro ja kaunis ja pidän siitä sekä kokovalkoisena että puun ja mustan yhdistelmänä.

Tapio Wirkkalan vuonna 1951 suunnittelema valaisin edustaa minulla tänäkin päivänä täydellistä muotoa. Valaisin sopisi meillä käytännössä mihin tahansa tilaan.

Aallon 44-nojatuoli on yksittäisenä elementtinä todella kaunis. Se sopisi takkatulen ääreen (mitä meillä ei tässä kodissa ole), taljan päälle (ei luonnollisesti eläinkuosilla siinä tapauksessa). 

Aallon Siena-kankaalla voisin verhoilla muutaman sohvatyynyn. 

Tämän juhlajulisteen kehystäisin mielelläni seinälle. 

(Kuvat: Artek)

Meillä tänään

Arki. Mitä se on? Minun on sitä tällä hetkellä vaikea kuvailla, sillä se ei ole enää sama, mitä se oli keväällä (töitä, opintoja) eikä se todellakaan ole sama, mitä se viikon päästä on. 

Tänään meillä joku on kuoriutunut huolimattomasti pianojakkaralle ja joutuu tekemään järjestelyjä, jos meinaa iltapäivällä pimputella...

Pienet pyykit kuivuvat telineellä suurella tunteella...

Vaunut odottavat sisätiloissa matkustajaa ja ensimmäistä ulkoilua...

Ikkunasta tuoksuu kaunis syyspäivä ja puitteista paljastuu talon ikä...

Koira yrittää muuttua osaksi mattoa...

Anopin mökkikasvimaalta tuomat tomaatit kypsyvät pöydällä... 

Lehtikori pursuaa sisustus-, matkailu- ja treenilehtiä, joita on mahdoton heittää pois...

Piknik-huopa nautiskelee pesun jälkeen auringosta ja toivoo, ettei sitä ihan vielä vietäisi kellariin...

Ihanaa syyspäivää kaikille!