29. syyskuuta 2011

Le cose italiane

Kuulin tällä viikolla, että minussa on jotain "välimerellistä". Jäin miettimään sitä. En ole koskaan näyttänyt supisuomalaiselta enkä toisaalta ole koskaan tuntenut itseäni "rivikansalaiseksi". Minulla on aina ollut kova palo tehdä ja nähdä, ja - joidenkin mielestä valitettavasti - myös näkyä ja kuulua.

Elämässäni oli vaihe, jolloin vietin paljon aikaa Italiassa. On sanomattakin selvää, että jotakin italialaisesta kulttuurista jäi minuun.

Tyyli
Jos en aiemminkaan ollut kirkkaiden värien ystävä, nyt vaatehuoneestani saa hakemalla hakea värillisiä vaatekappaleita. Vaikka italialaiset nuoret - ja etenkin miehet! - käyttävät rohkeasti värejä, perusitalialainen tyylikkyys syntyy klassisesta mustasta, valkoisesta, harmaasta, beigestä ja ruskeasta. Italia opetti minulle myös tietynlaista viimeistelyä; siellä ei näe housuista pilkottavia pikkuhousuja tai topin alta loistavia, erivärisiä rintaliivejä. 



Ruoka
Ennen Italiaa ruoka oli minulle vain polttoainetta. Söin (jotain), jotta jaksoin treenata, opiskella ja tehdä töitä. Nautin toki hyvästä ruoasta, mutten nähnyt vaivaa sen eteen itse. Italiassa kaikki kulminoituu ruokaan - jopa äärimmäisyyksiin asti, kun kolmikymppiset miehet eivät uskalla lähteä mamman lihapatojen ääreltä. Olen oppinut arvostamaan ruokaa ja etenkin ruokailuhetkeä.



Viini
Hyvä viini on nautinto. Se ei ole keino humaltua nopeasti. Se on ihana seurustelujuoma, joka täydentää aterian. Italiassa ei näe humalassa hortoilevia, katuojiin oksentelevia teinejä. Baaritappeluita toki on, mutta niiden syynä ei ole viina, vaan se kuuluisa temperamentti ja bla bla bla. Italiassa on todella noloa olla oikeasti kännissä, vaikka hauskaa saa ja pitääkin olla. Olen nykyisin melko italialainen alkoholin käyttäjä!



Kieli
En puhu täydellistä italiaa enkä pystyisi tekemään oman alani töitä italiaksi. Kieli on kuitenkin niin vahva, että pärjään sillä tarpeen tullen hankalissakin tilanteissa. Oma italiani on pääosin kuulemalla opittua, ei kirjasta luettua. Uskon, että sillä on vaikutusta omaksumiseen. En tiedä, tuleeko kielitaidostani koskaan olemaan todellista hyötyä, mutta minusta on ihanaa osata puhua tätä kaunista kieltä.



Kauneuden jano
Olen aina rakastanut kauniita asioita. Vasta Italia kuitenkin opetti, ettei se ole pinnallista, vaan elinehto. Kauneutta ei ole vain ihmisissä vaan myös kaupungeissa, kodeissa, ruoassa, musiikissa - jopa autoissa! Sisäistä kauneutta sen sijaan ei italia minulle opettanut; se oppi on saatu rakkaasta koti-Suomesta.



Uskon, että kaikella, mitä koemme, on tarkoitus. Kaikki se, mitä käymme läpi, jää meihin jollain tavalla. Uudet kokemukset rikastuttavat maailmankatsomusta, uudet kulttuurit ymmärrystä. Ne muokkaavat meitä ihmisinä. Jokaisella on kotoa opitut arvot, eikä luonnetta voi muuttaa. Mutta itseensä voi imeä niitä vaikutteita, jotka kokee tärkeäksi. (Tämän takia en listannut niitä Italian huonoja puolia.)

Ruusuja

Olen perinteisesti vastustanut kaikenlaisia "kiertokirjeitä". En jaksa jakaa facebookissa ystävilleni kirjaimia tai vuosilukuja, ja tekstiviestillä liikkuvat läpäläpä-viestit ovat kaikkein pahimpia.

Mutta nyt - oih! - olen saanut tunnustuksen Kasarikakaralta:


Kiitos, kiitos, kiitos.


Blogihan on siitä jännä ilmiö, että vaikka sitä kirjottaa tavallaan muille, sitä kirjoittaa kuitenkin pääasiassa itselleen. Toisin sanoen, en usko, että blogi voi olla hyvä, jos sen tarkoituksena on vain haalia mahdollisimman monta lukijaa. Minä itse pidän omasta blogistani - ja minun lisäkseni meitä on siis ainakin yksi! (Ja mikäli Bloggerin tilastoihin on uskominen, on siellä joku muukin...)

Tunnustukseen liittyen vastaan reippaasti - vähän niin kuin vaaleanpunaista ystäväkirjaa täyttäisin - alla oleviin kysymyksiin:

Lempiruoka? Sushi, nepalilainen, italialainen (hyvän viinin kera).

Lempimakeinen? Suklaa.

Lempiluettava? Raikkaat ja hyvät naistenlehdet (esim. Evita), sisustuslehdet, aamu-Hesari sekä hyviin henkilöhahmoihin perustuvat romaanit.

Mieluisin tapa tehdä käsitöitä? Kirjoittaminen, lahjojen paketoiminen. (Lasketaankohan näitä?) Haluaisin oppia neulomaan ja löytämään aikaa sille, mutta kaksi vuotta sitten aloittamani kaulahuivi on edelleen puolen metrin mittainen.

Lempielokuva? Holiday. Ihanan jouluinen, itkettää ja naurattaa. Myönnän, enkä edes häpeä.

Ja vaikka kiertokirjetitä muuten vastustankin, nämä ruusut lähetän eteenpäin Project Mamalle, joka luultavasti saa ruusuja monelta muultakin. Minulla ei ole mitään yhtymäkohtaa aiheeseen, josta Katja kirjoittaa (=äitiyteen), mutta rakastan pilke silmäkulmassa kirjoitettua tekstiä. Elämää ei saa ottaa liian vakavasti!


 

27. syyskuuta 2011

Leffasuositus: The Help (& Emma Stone)

Kesälomalukemiseni oli tänä vuonna Kathryn Stockettin Piiat (eng. The Help). Se kertoo 60-luvun rotuerottelusta Yhdysvaltain "syvässä etelässä" - monen valloittavan hahmon kautta. Nyt kirjasta on tehty elokuva, ja pakko hehkuttaa: se on jopa kirjaakin parempi!



Elokuva on niin hyvä, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Se kertoo asioista, joita ei 2010-luvulla voi enää millään tavalla suvaita, muttei silti saarnaa. Se naurattaa, vaikka oikeasti vähän itkettääkin. Se todella pistää ajattelemaan. Elokuvan jälkeen olo on sanaton - niin syvälle tarinaan se tempaisi. Suosittelen kaikille, jotka pitävät vahvoista henkilöhahmoista, koskettavasta draamasta ja historian havinasta. Plussana todella herkullinen puvustus! 



Samaan hengenvetoon on pakko hehkuttaa elokuvan nuorta tähteä, Emma Stonea (vm. -88!), josta olen ennenkin innostunut. Hän vain on aivan mahtava omaa tietään kulkevana Skeeterinä! Alan tulla siihen tulokseen, että Emma Stone on minun uusi Meryl Streepini. Hänessä on samaa, luontaista karismaa ja hehkua - katsokaa vaikka!




26. syyskuuta 2011

Uudet nilkkurit

Sain viime viikolla lääkäriltä tuomion: en saisi käyttää korkokenkiä. Ainakaan joka päivä ja aamusta iltaan. Tulehdusherkät varpaani eivät kuulemma tykkää niistä. (Ihan niin kuin lääkärillä olisi suora puheyhteys varpaideni kanssa - enkä edes ole kulkenut koko kesääni koroissa!)

Lääkärin mukaan 2,5cm korko päiväkäytössä on ok. Ensinnäkin, 2,5cm ei ole korko. Sitä sanotaan pohjaksi. Mutta kun tarkemmin ajattelee, lääkärin puheissa saattaa olla jotain perää. Siispä tulin siihen tulokseen, että a) en todellakaan luovu korkokengistä kokonaan, mutta b) ehkä kokeilen muutaman viikon korotonta kuuria - sittenpähän nähdään.

Tässä kohtaa tullaan ongelmaan. Minulla on kyllä ahkerasti kulutettuja ballerinoja, mutta niissä varpaille tulee vilu 12-asteisissa aamuissa. En haluaisi kuitenkaan vielä siirtyä saappaisiin - niitä kun saa pitää täällä päin maailmaa puolet vuodesta. Kaikki välikauden kenkäni ovat korollisia. Siispä, hätä ei lukea lakia, ja lääkärin "määräämänä" kävin shoppailulakkoa uhmaten ostamassa kengät, joita äitinikin kutsuisi normaaleiksi.

Siis: kengissä on tukeva, maltillinen korko (niin maltillinen, etten tätäkään kyllä koroksi kutsuisi) ja leveä lesti. Kaiken lisäksi ne ovat - tietenkin - supermukavat jalassa. Mallikin on ajaton eikä liian maskuliininen, joten jos kohtelen näitä popoja kiltisti, ne palvelevat vuosia. Itse asiassa, olen kenkiin aika ihastunut! Onni onnettomuudessa; tuskin olisin tällaisia ilman "reseptiä" ostanut.

Kerroin miehelle ostaneeni turvakengät. Näillä siis sekä pysyy pystyssä että on varvasystävällinen. Vielä on selvittämättä, mille KELAn osastolle voin laskun lähettää.




 

22. syyskuuta 2011

Hyvän mielen juttuja

Tämä on aika raskas viikko. Töissä on kiirettä (taas), opintojen kanssa on pienehkö paniikki (koska töissä on kiire eikä ehdi ja jaksa opiskella) ja kaiken kukkuraksi vuosia piinannut varvas on (taas) "tiellä". Viimeisin tikki oli tänään kuultu tuomio: "Sinä et saisi käyttää korkokenkiä". Että mitä?

Sanotaanko näin, että voisin heittäytyä kiukkuiseksi ja masentuneeksi, mutta enpä taida jaksaa. Ensinnäkin, olen jakanut aivoni kahtia: töissä ajattelen vain töitä, kotona on opintojen aika. Teen parhaani molemmissa, ja omaa parastaan parempaanhan kukaan ei pysty. Ja vaikka ehkä hetkeksi muutan "kenkätottumuksiani", en ole vaihtamassa terveyssandaaleihin.

Tänään minulle tuovat hyvää mieltä kotona olevat kukat...



... työmatkalta mukaan napattu ihana norjalainen sisustuslehti, jota pääsen sunnuntaina lukemaan...




... ja uusi lempituoksu. Jokaisessa paniikkipäivässäkin on jotain hyvää!



19. syyskuuta 2011

Oma koti kullan kallis

Ulkona sataa. Pisarat ropisevat ikkunalautaan. Mikä ihana tunne olla sisällä, kotona!

Syksyllä katse kääntyy kotiin. Kirpeiden kävelyiden vastapainoksi on ihana nauttia luvan kanssa oman kodin rauhasta. Poltella kynttilöitä, selailla lehtiä, katsella leffoja... tai päntätä tenttiin ja pähkäillä työasioita. Kukin tyylillään. Teki mitä teki, koti on aina koti. 

Elän tällä hetkellä yhteisymmärryksessä kotimme kanssa. Mitään ei puutu, ja kaikki tavarat ovat löytäneet omat paikkansa. En myöskään kaipaa syksyisiä värejä sisustukseen - niitä riittää ulkona. Seuraavat muutokset teen jouluksi, eikä niitä ole paljon. Punaista meille pääsee vain keittiöpyyhkeissä ja patalapuissa, muuten joulukin on tässä kodissa valkoinen ja hopea.








18. syyskuuta 2011

Leffasuositus: Crazy Stupid Love

Voih, rakastan elokuvia, jotka koskettavat ja naurattavat samaan aikaan, ja jotka kipeidenkin käänteiden kautta päättyvät hymyyn. Crazy Stupid Love (suom. Hölmö hullu rakkaus) on juuri sellainen. Sen henkilöhahmot ovat aitoja ja uskottavia - etenkin Steve Carell, joka on eron yllättämänä perheenisänä raastavan hyvä - ja tarina onnistui yllättämään moneen kertaan. Nauroin usein ja sydämestä, mutta suurimman osan ajasta vain seurasin lumoutuneena näyttelijöiden työtä. Mahtavaa! Ja niin, takaan että ilman kuumia kyyneleitä ei tästä elokuvasta selviä. Katsottuanne leffan tiedätte kyllä, mistä kohtauksesta puhun.

Ps. Itse kohdistan tulevaisuudessa suuret odotukset Emma Stoneen, joka nähdään pian myös menestyskirjaan perustuvassa elokuvassa The Help (suom. Piiat).





17. syyskuuta 2011

Helsinki kielellä: Bistro Helsinki 15

Pitkästä aikaa ulkona syömässä, ihanaa! (Kiireisiä lounaita Mount Everestissä, Factoryssa ja vastaavissa ei lasketa, vaikka ne tarjoavatkin iloisia hetkiä työpäivien keskelle.)

Bistro Helsinki 15 ei ollut tiistai-iltana täynnä, mutta puheensorinaa ja tunnelmaa kyllä riitti  - osittain syynä viereisessä pöydässä vietetyt läksiäiset. Ruoka oli todella hyvää ja viinit osuvia. Syysilta sai pimentyä ikkunan takana omassa rauhassaan. Enpä keksi mitään pahaa sanottavaa!

"Rennon tyylikäs ja viihtyisä kortteliravintola", sanotaan nettisivuilla. Ihan nappiin. Voin suositella!

(Kuva: bistrohelsinki.fi)


11. syyskuuta 2011

Elämäni 10 käskyä

Olen 26-vuotias. En usko tässä iässä tietäväni, mikä on oikea tapa elää. Itse asiassa, en usko, että ylipäätään on yhtä oikeaa tapaa elää. Voin kuitenkin jakaa oman elämänfilosofiani - jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua - sillä tunnen olevani jotenkuten tasapainossa itseni kanssa, eikä elämä ole minulle vain ikuista raatamista.

Pidän säännöllisesti kokoillan juttutuokioita mummini kanssa, ja joka kerta päädymme pohtimaan samaa asiaa: Mikä ratkaisee sen, millä asenteella ihminen jatkaa päivästä toiseen? Mikä tekijä vaikuttaa siihen, että joillekin elämä aina hymyilee ja toisella taas ei koskaan ole mikään hyvin? Missä vaiheessa valinta tapahtuu? Onko se geeneissä?

Tiedän, että kaikki ei ole itsestä kiinni. Elämä on täynnä yllätyksiä, ja sehän tästä niin hienoa tekeekin. Jokainen on kuitenkin vastuussa siitä, miten asioihin suhtautuu. Tiedän esimerkiksi sen, että monet luulevat minun päässeen elämässäni helpolla, koska en ole kovaäänisesti huutanut muuta. Ei ole totta. Olen oppinut kantapään kautta sen, mitä seuraavaksi listaan. En halua kuulostaa elämäntapaoppaalta, mutta uskon oikeasti seuraaviin "kymmeneen käskyyn":



1. Ole positiivinen
Herää jokaiseen päivään onnellisena. Nauti siitä, mitä sinulla on, ja tee työtä sen eteen, mitä haluat saavuttaa. Laita hyvä kiertämään.

2. Nauti pienistä asioista
Näe kauneutta arjessa. Anna itsellesi lupa nauttia kauniista kodista. Tunne onnea kirpeässä syyssäässä. Ota aikaa aamu-Hesarille. Kömmi puhtaisiin lakanoihin ja hymyile. Mummini sanoin: "Onnellisuus on pienissä hetkissä. Jos odottaa koko elämän jotain suurta ja ihmeellistä, elämä menee ohi."

3. Tee töitä elämäsi eteen
Jos et ole tyytyväinen, olet itse vastuussa muutoksesta. Jos haluat paremman työn, näytä, että ansaitset sen. Jos haluat hoikistua, lähde lenkille. Jos haluat elämään sisältöä, hanki sitä. Älä anna tekosyille valtaa.

4. Ole ystävällinen
Hymyile. Tervehdi. Et ole ollenkaan hassu, vaikka kiittäisit kahvilan myyjää sekä tilatessasi että maksaessasi. Et myöskään voita mitään, jos huudat VR:n konduktöörille raideviasta.

5. Ole kiitollinen
Muista olla kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Olet terve, sinulla on koti, rakkaita ihmisiä, työ... Ole kiitollinen myös silloin, kun jokin asia on pielessä. Lähes aina asiat voisivat olla huonomminkin. Suru ei ole kiellettyä, mutta siihen ei saa jäädä asumaan.

6. Tunnista tärkeät ihmiset
Kaikkien kanssa on tultava toimeen, mutta ystävänsä voi valita. Sulje korvasi ilkeiltä sanoilta. Jos et voi sulkea korviasi, sulje sydämesi. Ihminen, joka saat sinut surulliseksi, ei ole arvoisesi.

7. Tee asioita, joista pidät
Välillä on pakko tehdä asioita, joista ei niin välitä. Sitä kutsutaan kaiketi myös vastuuksi. Koko elämää ei kuitenkaan voi elää pakolla. Ole itsekäs ja ota aikaa omille jutuillesi.

8. Liiku
Jos haluat voida kokonaisvaltaisesti paremmin, lähde liikkeelle. Syöt paremmin, nukut paremmin, jaksat paremmin.

9. Pyri olemaan parempi ihminen
Yritä ymmärtää erilaisia arvomaailmoja. Yritä olla tuomitsematta, vaikka se on välillä todella vaikeaa. Ymmärrä, että ilkeyden taustalla on usein paha olo. Auta muita, kun siihen on tilaisuus.

10. Naura
Elämästä ei selviä hengissä, mutta nauru pidentää ikää. Ainakin se tekee elämän paljon helpommaksi. Hakeudu seuraan, jossa saat nauraa.


Sunnuntain omenapiirakka

Syksyyn kuuluu omenapiirakkaähky.

Kävin Espoossa "kotipihalla" hakemassa omenia - valkeita kuulia ja keltaisia kaneleita, opasti mufa - ja herkullinen piirakka syntyi perinteisillä aineksilla, kuten voilla ja sokerilla. Reseptin kurkistin netistä, mutta ensi kerralla taidan kyllä palata äidin reseptiin - tämä kun ei oikein pysynyt kasassa, ja äidin omenapiirakka nyt vain on äidin omenapiirakka. Mutta hyvältä se maistui tämäkin!

Päälle vuohenmaitojäätelöä ja kas, omppuähky taattu!





Ps. Huomenna meillä on miesten vuoro leipoa, ja menuun kuuluu kuulemma Tarte Tatin. Näitä puutarhan herkkuja kun vielä riittää...

7. syyskuuta 2011

Vaatekaappi haaveilee (taas)

Taidan olla aikamoisessa kriisissa shoppailulakkoni kanssa. Miten voi olla mahdollista, että juuri silloin, kun ei saisi ostaa mitään, tarvitsee (muka) kaikkea mahdollista? Asiaa ei auta, että makaa kuumeisena sängyn pohjalla ja hereillä ollessaan jaksaa ainoastaan surffata netissä. *huokaus*

Asos.comin houkutuksia (ja ihan oikeasti tarpeellisiakin hankintoja) tässä: