7. helmikuuta 2011

Malja kotimaiselle elokuvalle!

Eilen juhlittiin kotimaista elokuvaa Jussi-juhlan merkeissä. Ja kotimaisella elokuvallahan menee kovaa! Jasper ja muut Napapiirin sankarit valloittavat sydämiä jo kaukana Suomen rajojen ulkopuolella, Jusseja kahminut Rare Exports pyörii teattereissa Jenkkilää myöten, ja myös suomalaisten miesten sielunmaisemaa kuvaava dokumenttielokuva Miesten vuoro on kansainvälisessä levityksessä. (Hikoileva, turvonnut miesvartalo saunassahan on se mieskuva, jota me suomalaiset itsestämme haluamme maailmalle levittää.)

Hienoa on se, että suomalaiset katsovat mielellään suomalaista. Suurimmat kotimaiset hitit keräävät valtavia katsojamääriä. Ymmärtäähän sen: jälki on laadukasta, tarinat jaksavat kantaa ja äidinkieli on aina äidinkieli. Keskivertosuomalaisen on helpompi samaistua hiljaiseen pohjoisen poikaan, kuin vaikkapa aikamme suosituimman sosiaalisen median keksineeseen, nykyisin ökyrikkaaseen nörttiin.

Itselleni viime vuoden kotimaisista kolahti kovimmin Sisko tahtoisin jäädä, josta Sara Melleri aivan oikeutetusti pokkasi parhaan naissivuosa-Jussin. Elokuva tavoitti harvinaisen koskettavasti ja tarkkasilmäisesti sen tunnelman, teinitytön maailman, jossa itsekin kymmenen vuotta sitten elin.  

Mielenkiintoista on seurata sponsorointikuvioiden askelia kohti kansainvälistä meininkiä. Napapiirin sankareiden ja Hartwallin yhteistyö on hyvä esimerkki onnistuneesta diilistä, jossa molemmat voittavat. Stand-up koomikko Pirjo Heikkilä totesikin Jussi-gaalan spiikissään: ”Elokuva Hartwall Jaffa… öh, anteeksi, Napapiirin sankarit..."  

Ja kyllähän bileet ovat parempia, kun on syytä juhlaan. Punaisella matolla näkyi onnellisen oloista porukkaa. Ja oikein: Meidän tulee olla ylpeitä omasta osaamisestamme, oli kyse sitten elokuvista, muotoilusta, musiikista tai teknisistä vempaimista. Suomi maailmankartalle ja äänekkäästi, kiitos.

Mutta ei enää niitä miehiä saunassa.


Ps. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt gaala-illallisen kattauksesta: Musta pöytäliina toi kivan kontrastin valkoisille astioille ja lautasliinoille. Tyylikästä!



The Red Carpet Look!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti