Pidän siitä, että meillä on neljä vuodenaikaa. Jokaisessa on omat ihanuutensa: Kevään tuoksu, valoisat kesäyöt, syksyn ensimmäiset pudonneet lehdet, aurinkoiset pakkaspäivät.
Mutta suoraan sanottuna: En jaksa enää talvea.
Olen kyllästynyt paksuihin villatakkeihin ja silmät peittävään pipoon. En pidä liukastelusta, paleltuneista varpaista, enkä siitä että take-away -kahvi jäähtyy 900 metrin työmatkalla. On väärin, että kymmenen tunnin yöunienkin jälkeen väsyttää. Ja sitten vedetään paksuja sukkahousuja jalkaan.
Kaipaan pastellivärejä, suloisia ballerinoja, suuria aurinkolaseja. Sitä, että voi kulkea takki auki. Jäätelökojuja, meren tuoksua, jopa lokkien kirkunaa. Puhtaan asvaltin tuntua tossujen alla juoksulenkillä. Avonaisia ikkunoita, hymyileviä ihmisiä. Sitä, että korkkareilla kävely ei ole yhtä kuin itsemurha.
Ymmärrän hyvin, miksi muumit nukkuvat talviunta. Ei tarvitse palella eikä katsoa Jäärouvaa silmiin. Keväällä jäärouvat sulavat ja muuttuvat iloisiksi, ovat paikallaolon lisäksi myös läsnä, ja saavat tervettä väriä poskille. Kaupunki herää! Siinä vaiheessa voisin kömpiä talviunilta.
Onneksi päivä on pidentynyt! Parhaina aamuina Espa kylpee nousevan auringon valossa.
 |
| Auringonlasku Sipoon Pirttisaaressa kesällä 2010 |
Ps. Olen saanut tänä talvena kotona lempinimen "murmeli", koska en enää herää herätyskellon piipitykseen. No, Wikipedian mukaan "murmelit (Marmota) on oravien heimon suku, jonka lajit elävät yleensä yhdyskunnittain maan sisään kaivamissaan käytävissä ja vaipuvat talvella horrokseen". Kuulostaa tutulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti