Sinisiä kerroksia

Blogini ei ole muotiblogi. Se johtuu kolmesta syystä: 1. En koe olevani kovinkaan muodikas; vaikka seuraan sesonkeja ja rakastan pukeutumista (paitsi niinä aamuina kun ”ei ole mitään päällepantavaa”), oma tyylini ei ole sidottu vaihtuviin trendeihin. 2. En koe luontevaksi kuvata itseäni ja asujani ja jakaa niitä koko maailmalle. 3. Minulla on (valitettavasti) niin paljon muutakin sanottavaa, etten mitenkään voisi rajata aihepiiriäni niin suppeaksi.

Kun kuitenkin pukeutuminen on osa minua, kevään kunniaksi tulin siihen tulokseen, että jos voin jakaa kauniita hetkiä kodista, miksen voisi tehdä niin myös pukeutumisesta? Jos minulla on päälläni jotakin, joka tekee olon juuri sillä hetkellä mukavaksi, miksen jakaisi sitä?

Tämä aamu oli yksi niistä monista, kun vaatekaapissa ei ollut kerta kaikkiaan mitään houkuttelevaa. Väitän, että ilmiö on tuttu lähes jokaiselle naiselle: vaikka kaapit ovat todistetusti täynnä toinen toistaan ihanampia vaatteita, välillä ei ole mitään, mihin haluaisi pukeutua. (Miehille tätä on turha yrittää selittää. ”Maailma on julma”, kuulin tänä aamuna.)

Aamun pelasti Roomasta toissa vuonna ostettu Massimo Duttin toppi. Yksi lemppareistani. Tuntuu ja näyttää hyvältä – muusta asusta viis. On ihanaa olla nainen – sen kaikessa monimutkaisuudessa. 

Ps. Vaikka nyt ehkä yritänkin ottaa pienenpientä askelta kohti muotiblogien maailmaa, turha odottaa peilin kautta otettuja kokovartalokuvia edestä ja takaa. Oma kuvaustyylini riittäköön.