Jaksamisesta

Olen aiemminkin kirjoittanut omasta elämänasenteestani, mm. postauksessa Elämäni 10 käskyä. Itselleni on tärkeää elää joka hetki - ja omannäköistä elämää. On kuitenkin selvä, että vaikka kuinka toteuttaisi itseään ja seuraisi omaa sydäntään, yhteiskunnassa joka koostuu ihmisistä on pakko tehdä kompromisseja. Sitä kutsutaan myös lähimmäisen rakkaudeksi.

Elän tässä hetkessä ajattelematta seuraavaa, enkä pidä elämää suorittamisena, mutta tottakai suoritan myös itse. Haluan menestyä töissä ja vastata haasteisiin, joita se minulle asettaa. Haluan uuden tutkinnon, ja haluan sen hyvillä tuloksilla. On kyse unelmien toteuttamisesta - ja se vaatii joskus työtä. Ei voi vaatia elämältä, jos ei ole mitään valmis antamaan.

Olen viime aikoina panostanut hyvään oloon ja itseeni. Olen nukkunut hyvin, syönyt monipuolisesti, liikkunut paljon ja kieltäytynyt stressistä. Niinäkin viikkoina, kun olen lähtenyt joka ilta töiden jälkeen kouluun, olen nauttinut siitä, että opin. Juuri sillä hetkellä se on ollut parasta.

Mutta totuus on se, että yhden ihmisen voimavarat eivät ole loputtomat. Tänä keväänä työn, koulun ja hääsuunnitelmien päälle on lisätty ylimääräisiä, itsestäni riippumattomia asioita: huoli omasta terveydestä sekä läheisten jaksamisesta. Välillä jaksamisen kanssa on oltu äärirajoilla. Saa ulkoilla ja nukkua aika paljon, jotta tämä kuormitus nollaantuu.

En valita. Eihän elämän kuulukaan mennä suoraa viivaa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että tunnen itseni aika hyvin. Ymmärrän, mistä mikäkin johtuu, ja toimin sen mukaan. Kun pari iltaa sitten kalenterissa luki "write thesis plan", päätinkin purkaa sydäntäni päiväkirjaan ja blogiin. Väkisin kun ei mikään valmistu.

Päivä kerrallaan -asenne on vanha viisaus, mutta vuonna 2012 minulle hyvinkin todellinen. Suunnitella saa ja haaveilla pitää, mutta jos katse on koko ajan kaukana, tälle hetkelle käy hullusti. Kun jokaisesta hetkestä tekee jollain tavalla tärkeän, menee eteenpäin. Ja sitten kun on yksinkertaisesta liikaa asioita sydämellä, rehellinen itku auttaa. Ja minäpä olenkin siinä kunnostautunut. Tärkeintä on olla kiitollinen siitä, mitä on.

(Kuvat Santorini-visiitiltä kesällä 2010 - ehkä rauhoittavin paikka maailmassa.)