En ole tosissani hiihtänyt yli kymmeneen vuoteen. (Huh, tulipa juuri vanha olo.) Lapsena Veikkolassa sukset olivat aivan luonnollinen jalkojen jatke: koulussa hiihdettiin poikkeuksetta vähintään kerran viikossa, ja kotipihaltakin oli helppo sipaista Nuuksion maastoihin. Mutta sitten tuli teiniriennot ja lukio, aikaa ei ollut ja kasvoin ulos suksistani. Ja uusi asuinympäristö kaupungissa ei ole ollut omiaan ruokkimaan hiihtointoa.
Kunnes sitten viime pääsiäisenä Luostolla aloitin uuden hiihtourani "kevyesti" parinkymmenen kilometrin lenkillä, tulevan anopin suksilla. Ja voi sitä riemua! Talvinen maisema, luonnon tuoksu, lähes huomaamatta tapahtuva kokonaisvaltainen urheilu. Ja se munkkipossu puolimatkassa. Ihanaa!
Ja nyt talviurheiluvälinealen aikaan oli sopiva hetki marssia kauppaan ja ostaa koko setti. Jiihaa! Hiihtotreffit on jo sovittu ensi torstaiksi Paloheinään - siitä se lähtee! (Herrallekin muuten ostettiin sukset, ja onnekseni totesin, että pidän omista monoistani enemmän kuin hänen.)
Ps. Löysin ostoskoriin myös ehdottoman tärkeät vedenpitävät, lämpimät ja hengittävät hanskat. Plussaa siitä, että ne ovat ihan äärettömän söpöt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti