30. lokakuuta 2011

Pentikin joulu

Olen malttanut näin kauan olla kirjoittamatta joulusta. Nyt, lokakuun viimeisenä sunnuntaina, en enää pysty. Vaikka en pidä jouluhössötyksestä ja turhasta kuluttamisesta, olen punavalkokirjailtuja villasukkiani myöten jouluihminen. Rakastan kiireisen syksyn päässä näkyvää valoa - joulua. Minun joulutunnelmaani kuuluu tuoksuja, musiikkia ja kauniita yksityiskohtia. Lämpöä. Rauhoittumista ja hetkestä nauttimista. Yksinkertaisimmillaan lasillista höyryävää juomaa, kynttilänvaloa ja lämpimät varpaat.

Kävin eilen Pentikillä muissa asioissa, ja silloin ensimmäisen kerran ymmärsin joulun läheisyyden. Kahden kuukauden päästä se on jo ohi. Pentik on siitä jännä kauppa, että siellä tulee harvoin käytyä itseään varten. Useimmiten teen myymälästä lahjaostoksia, sillä mielestäni Pentikin konsepti on täydellinen lahjatalo. Rakastan liikkeen tuoksua, värimaailmaa, pienien ja isojen elementtien yhdistelmiä. Aina tehdessäni lahjaostoksia huomaan, että liikkeessä pitäisi asioida myös omaa kotia varten.

Joulu on mielestäni Pentikin vahvinta aluetta. Jotain kertoo se, että Pentikin innoittamana jopa minä harkitsen tänä vuonna valkoisen joulukodin maustamista ripauksella punaista!









(Kuvat: Pentik)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti