Mistä mä tuun, minne mä meen

On ihanaa olla aikuinen. Kukaan ei voi kertoa, mitä minun tulisi tehdä tai mitä ajatella. Olen vastuussa itse itsestäni - ja sitä kautta kannan vastuuta läheisistäni.

Olen kirjoittanut päiväkirjaa koko elämäni, blogi on muita juttuja varten: visuaalista nautintoa, kauniita unelmia. Nyt jokin kuitenkin herätti kipinän kirjoittaa siitä, mitä ajattelen elämästä ja siitä, mitä jokainen voi omallaan tehdä.

Olen tavallisesta perheestä. Ehjästä ja turvallisesta, mutta tavallisesta. Isä, äiti, kolme lasta ja koira. Perusomakotitalo pihalla, kesämökki hankittiin myöhemmin. Emme olleet rikkaita, mutta emme kai köyhiäkään. Emme matkustaneet Kanarialle, mutta kiersimme Suomea telttaillen. En koskaan kokenut, että minulta puuttuisi jotain. Oli rajat ja rakkautta, virheistä rankaistiin ja sitten opittiin. Luonnosta opin nauttimaan jo pikkutyttönä.

Moni asia kiinnosti silloinkin: urheilu, musiikki, taiteet, ystävät. Luin, piirsin, kirjoitin, soitin pianoa, pelasin jalkapalloa, yleisurheilin... Olin hyvä koulussa mutta tein myös pahuuksia. Ehdin paljon.

Töihin menin heti kun sain. Ensimmäinen kesätyö oli mansikkamaalla,  sitten vuorossa oli kioski, pesula, kauppa... Kaikenlaista ennen kuin oman alan työt kutsuivat. Minua ei ehditty kotoa patistaa töihin; halusin itse. Yläasteelta menin suoraan lukioon, lukiosta suoraan ammattikorkeaan, ammattikorkean jälkeen ennen MBA-opintoja huvikseni avoimeen lukemaan viestintää.

Elämänohje nro 1: Tee

Vain sinä voit hankkia itsellesi koulutuksen ja työn, ja vain tekemällä ne hyvin voit edetä ja kokea ansainneesi sen. Et voi olettaa saavasi ilmaiseksi mitään. Samoin vain sinä voit päättää, mitä asioita teet vapaa-ajallasi. 

Olen aina tarvinnut omaa tilaa, mutta myös ihmisiä. Perhe on ollut aina tärkeä (vaikka ovia onkin paiskottu), mummi yksi parhaista ystävistäni. Luottoystäviä on tarttunut matkaan niin päiväkodista, koulusta, harrastuksista kuin työpaikoiltakin. Matkaan on mahtunut myös välirikkoja. Joskus taas ystävyyskin muuttuu, ja uskon, että kaikkia ihmissuhteita ei ole tarkoitettu elinikäisiksi. Monet onneksi ovat.

Olen satuttanut itseni. Olen menettänyt ihmisiä, joista välitän. Olen itkenyt katkeria eronkyyneleitä. Olen niellyt paljon enemmän kuin minun olisi tarvinnut, antanut narsistin satuttaa vuosia.

Elämänohje nro 2: Arvosta

Arvosta itseäsi ja ammenna siitä, mitä olet kokenut. Arvosta itseäsi niin paljon, ettet anna kenekään satuttaa tai käyttää itseäsi hyväksi. 

Arvosta ihmisiä ympärilläsi. Kohtele heitä hyvin, älä koskaan satuta tahallasi. Älä pidä itseäsi parempana kuin muita, mutta älä anna muidenkaan tehdä niin. Mikään koettu ei tee sinusta parempaa ihmistä kuin toiset: ei voitetut vaikeudet, ei saavutetut asiat. Menneestä voi ammentaa viisautta, ei ylpeyttä. Arvosta erilaisuutta. 

Elämä on ihanaa, mutta ei se helppoa ole. Ei sen kuulukaan olla. Minä olen saanut paljon hyvää, mutta paljon on koeteltukin. Vakavan sairastumisen jälkeen olen antanut itselleni luvan nauttia kyseenalaistamatta. Olen ottanut riskejä, en stressaa. En välitä siitä, mitä joku muu ajattelee tai mitä minun jonkun muun mielestä pitäisi tehdä tai olla tekemättä. Jos joku arvottaa minut ihmisenä sen perusteella, minkälaisen kuvan hän on minusta päässään piirtänyt, antaa hänen tehdä niin. Jos jotakin häiritsee se, että nautin kauniista kodista, vaatteista tai matkustamisesta, häiritköön. En pyytele enää anteeksi omaa elämääni. Olen avoimesti onnellinen siitä, että minulla on nyt asiat hyvin. Eikä se ole muilta pois.

Elämänohje nro 3: Nauti

Jokainen voi päättää, että elämä on himpun verran parempaa. Siihen ei tarvita elämää pysäyttävää kokemusta, kuten sairastumista, vaikka monelle asia konkretisoituu nimenomaan oman kuolevaisuuden tajuamisella. Päätöksellä ei myöskään ole mitään tekemistä sen kanssa, minkälaista elämä on nyt: jokainen voi omalla asenteellaan muuttaa asioita. 

Sen sijaan, että syö jotain, voi syödä jotain hyvää. Sen sijaan, että valittaa säästä, voi laittaa kumisaappaat jalkaan. Jos uudet kengät tuovat nautintoa, osta ne. Jos haluat kuplivaa tiistai-iltana, ota lasillinen. Pysähdy katselemaan koiran riemua, kun se peuhaa matolla. Keskity ystävään kahvikupin äärellä, unohda kaikki muu. 

Kukaan ei ole yli-ihminen ja kaikkia v****aa välillä. Tärkeää on päästä siitä yli. Oikeasti - ollaanko me täällä kärsimässä vai nauttimassa? Se on jokaisen oma päätös. Tasan ei kaikkea jaeta, mutta tärkeää on juuri se, mitä sillä annetulla tekee. Uhriksi ei kannata heittäytyä. 

Hupsis. Tulin kertoneeksi itsestäni enemmän kuin koskaan. Ehkä tämä oli joku pakollinen purkaus, oman mielen jäsentely ennen äitiyttä. Vaikka blogissani käsittelen pääosin kevyempiä asioita, tämän oli nyt tultava ulos. Mitä haluan todella sanoa? Jokainen ihminen on arvokas. Jokaisen pitäisi kohdella hyvin itseään. Jokainen on myös vastuussa itsestään ja elämästään - ei ole olemassa jotakin universaalia tahoa, jota kaikesta voi syyttää. Jokainen on vastuussa myös ympäristölleen: muille ihmisille. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta jokaista pitää kunnioittaa. Ja niistä, jotka ovat oikeasti tärkeitä, täytyy pitää hyvää huolta: kuunnella, olla läsnä, kunnioittaa - eikä koskaan tuomita.

Loppukevennyksenä tähän paasaukseen seeprakuvioinen maha. Isohan se on. Toivottavasti onnistun siirtämään eteenpäin edes vähän sitä hyvää, mitä olen itse osakseni saanut.