Häähuumaa, osa 5: Täydellinen hääpuku

Elokuvissa morsiuspukujen sovitus on todellinen ohjelmanumero. On naurua ja kyyneleitä, näyttäviä sisääntuloja, ihastuneita hihkaisuja - ja kuohuviinitarjoilu. Oma sovitustuokioni oli siis kuin suoraan elokuvista! Oli kaason kyyneleet, hengästynyt viime hetken sisääntulo ja taukoamatonta huokailua ja höpötystä. Kuohuviinitarjoilu tosin tapahtui vasta sovituksen jälkeen.

Aika elokuvamaiselta tuntuu myös se, että puku, jonka ostin, oli ensimmäinen sovittamani puku. Tuntui heti, että tässä tämä nyt on. Toki sovitin myös montaa muuta, mutta...

"Täällä alhaalla on ihan liikaa tapahtumaa."
"Tää näyttää ihan voittohevosen rintamerkiltä."
"Tää näyttää, niin kuin olisit menossa syysilalliselle jollain risteilijällä."
"Tää on vähän lumikuningatarmainen, ja sulla on kuitenkin kesähäät."
"Tää glitteri on vähän överi."

Kaasoni tekivät todellisen syväanalyysin sovittamistani puvuista (ja heidän sanastonsa on, luojan kiitos, laajempi kuin "ihan kiva") ja olimme kaikki sitä mieltä, että this is it.

Kuva? Niin mielelläni näyttäisin sen. Mutta koska myös sulhaseni lukee blogiani, se ei tietenkään onnistu. Jos kuitenkin muutamalla sanalla kuvaisin pukua, sanoisin, että se on herkkä, kaunis, kevyt, keijukaismainen, luonnollinen ja naisellinen. Se ei ole suomalaisille tyypillinen a-linjainen, silkkisatiininen mekko. Se ei myöskään ole kermakakku. Eikä siinä ole ylimääräistä kimallusta.

Hääpukuni on minun näköiseni. Ihanaa!
Joko saa hihkua innosta?