18. syyskuuta 2013

Ensisänky ja Tripp Trapp

Täällä sitä vietellään laatuaikaa poikien kanssa. Vauveli on tyytyväinen ja topakka (näin sanoi neuvolantäti) ja kaikki on mennyt hyvin. Tottakai omat yöunet ovat hatarammat kuin ennen ja kahvi ehtii jäähtyä, mutta mitään en vaihtaisi pois. Ja aamupäiväunien aikaan mammalla on omaa aikaa levätä (tai puunata kotia, päivästä riippuen). Siis nyt!

Olen tainnut rivien välistä ja aika suoraankin sanoa, että olemme tehneet todella maltillisesti ostoksia vauvaa varten. Suurin osa vaatteista ja tarvikkeista on joko saatuja (vaatteet, sitteri, turvakaukalo, iso kasa lakanoita, peittoja, riepuja jne.) tai ostettu käytettynä (mm. pinnasänky ja parvekevaunut). Ainoat uudet hankinnat taitavat olla vaunut, kantoreppu, amme ja hoitopöytä sekä muutama vaatekappale, jotka minun vain piti tulevana äitinä saada omalle vauvalleni ostaa.

Miksi näin? Mielestäni on turhaa hankkia etukäteen isoa kasaa tavaraa tai vaikkapa leluja. Kauppaan pääsee siinä vaiheessa, kun huomaa jotakin puuttuvan; pieni vauva ei tarvitse tavaravuorta eikä todellakaan piittaa siitä, onko potkupuku ollut jonkun toisen päällä ennen häntä vai ei. Olen tässäkin asiassa sitä mieltä, että vähemmän on enemmän. Olemme panostaneet niihin hankintoihin, jotka olemme tehneet: vaunut eivät olleet kaupan halvimmat, mutta meidän tarpeisiimme sopivimmat.

Mainitsin aiemmin, että syöttötuoliksi haluamme klassikko Tripp Trappin. Miksi? Se kasvaa lapsen mukana, se kestää lapselta toiselle ja se myös säilyttää jälleenmyyntiarvonsa. Lisäksi se on kaunis. Kun appivanhemmat kuulivat Tripp Trapp -haaveista, he halusivat välttämättä hankkia tuolin ensimmäiselle lapsenlapselleen. Syöttötuolia ei tarvita vielä puoleen vuoteen, mutta täällä se nyt on, ruokapöydän vieressä - ja ilo silmälle ilman lastakin. Valitsimme väriksi valkoisen ja pehmusteeksi hillityn valkoharmaaraidallisen. (Kukaan ei tainnut muunlaista värivalintaa odottaakaan.)

Toinen anopin hankinta on pyörillä kulkeva ensisänky. Se on pinnasänkyä pienempi ja helposti liikuteltava. Siinä on myös alas laskettava seinä, mitä pinnasängyssämme ei ole, joten sen voi helposti asemoida meidän sänkymme viereen "jatkopalaksi". Sänky on ollut kovassa käytössä! Tarkoitus on, että sänky saa sitten kiertää kaikki suvun pikkuvauvat.








3 kommenttia:

  1. Tuollainen ensisänky oiskin ollut tosi kiva, en tosin tiennyt tuollaisen olemassaolostakaan! :)
    Kaunis on tuo TrippTrapp, mutta meillä mies haluaa ehdottomasti sellaisen ns.vanhanaikaisemman syöttötuolin, jollainen on hänelläkin ollut sekä minulla myös, eli se, minkä voi käntää alas, jolloin siinä on tuoli ja ns.pöytä.
    Vielä täällä ollaan yhdessä koossa, kovasti jo vauva-arki houkuttais tämän ison mahan sijaan. Saa nähdä, milloin tulokas olisi halukas saapumaan! :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä Nenna loppuodotukseen! Ihan pian saat nautiskella pienestä tuhisijasta! <3

    Minäkään en ensisängystä tiennyt, mutta anoppi muisteli itse käyttäneensä vastaavaa ja sairaalassa on käytössä hyvin vastaava (sairaalaversiona, toki), mikä helpottaa ensimmäisten päivien tekemistä. Mutta ilmankin pärjää varmasti! Äitiyspakkauslaatikko olisi toiminut meillä ensisänkynä, jos ei tätä olisi saatu.

    VastaaPoista
  3. Ihana ensisänky, mistä tuollainen on löytynyt? :)

    VastaaPoista