Haluan tietää, mitä syön. Kammoan ainesosia, joiden alkuperää en tiedä. E-alkuiset numerosarjat päätyvät jonnekin ruoansulatusjärjestelmääni – ja mitä sitten? Ihminen syö joidenkin puheiden mukaan 7kg lisäaineita vuodessa enkä minä halua olla yksi heistä.
Erään loppukesän mökkiviikonlopun jälkeen oloni oli reippaasta juhlimisesta huolimatta varsin virkeä, kunnes erehdyimme kotimatkalla valinnanmahdollisuuksien puutteessa ja kaveriporukan johdattamana Hesburgeriin. Kaikella kunnioituksella suomalaista yrittäjyyttä kohtaan, mutta krapula iski juuri sillä hetkellä, kun olin saanut viimeisen palasen falafel-hampurilaisestani syötyä. Mitä siis todella söin?
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan puhdasta ruokaa ja myös vaatimaan sitä. Meillä ei osteta eineksiä. Ostamme kotimaista ja luomua aina kun vain mahdollista, ja kokkaamme joka päivä aterian itse, myös arki-iltoina.
Meillä syödään paljon kalaa ja kasviksia. Jääkaapista löytyy lähes aina munakoisoa, kesäkurpitsaa, erilaisia salaatteja, tuoretta pinaattia ja juustoja. Käytämme paljon myös papuja, siemeniä ja tuoreita yrttejä. Oliiviöljy on ahkerassa käytössä, mutta paistaessa käytämme rehellistä voita. (Se on ihan ok – eihän sitä koko kiloa tarvitse kerralla käyttää!) Lihaa meillä ei syödä, vaikka vain minä olen julistautunut ”lihattomaksi”; mies saa tarvitsemansa annoksen lihaa halutessaan työlounaalla. Leipää emme syö juuri koskaan, ja senkin vähän leivomme viikonloppuisin itse. Herkuttelemme juustoilla, hyvällä viinillä ja tummalla suklaalla.
Minulla ei ole intohimoa kokkaamiseen, vaikka sille päälle sattuessani teenkin todella maittavaa ruokaa. (Tästä aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kirjan, joten palannen siihen tuonnempana.) Parhaimmillani olen italialaisen keittiön äärillä. Onneksi poikaystäväni on hurahtanut kokkaamiseen täysin. Hänen paras ystävänsä on Jamie Oliver, ja hänen käsissään syntyvät uskomattomat maut ja kauniit annokset.
En ota kuuleviin korviini puheita, joiden mukaan terveellinen ruokavalio tulee liian kalliiksi. Jauhelihakilon hinnalla saa monta kiloa porkkanoita, perunoita, punajuuria tai vaikkapa vallan mainiota bataattia! (Bataatti taipuu uskomattoman moneen, kokeilkaa vaikka.) On valintakysymys, laittaako euronsa litraan luomumaitoa vai tuplapakkaukseen Coca Colaa.
Minusta on hienoa, että Helsinkiin on viime aikoina avattu monia lähiruoka- ja luomuliikkeitä. Lasipalatsin Maatilatori, Juuren puoti tässä kotikulmalla sekä Anton&Anton (jonne en ole vielä ehtinyt piipahtamaan) eivät varmasti jää ainoiksi laatuaan. Myös tavalliset supermarketit ovat panostaneet valikoimiinsa valtavasti. Puhtaalle ruoalle on kysyntää.
Minua ei oikeastaan edes kiinnosta, vaikka ruokakassini maksaisi muutaman euron enemmän. Tärkeintä on tietää, etten ahda sisuksiini järjettömiä määriä aineita, joita elimistöni ei tarvitse. Kun syön hyvin, voin paremmin. Se on totuus.
Ja pakko myöntää, lasillinen shampanjaa silloin tällöin ei ole pahitteeksi.
 |
| Tässä syntyy kuhafileiden kaveriksi valkoviinissä haudutettua purjoa. |
Kuka teillä tiskaa? Aiheuttaako se eripuraa? Meillä aiheuttaa ja siksi kotiin saapuu pian tiskikone :)
VastaaPoistaMeilläkin tiskaa kone, onneksi. Tosin siitä ei ole kauan, kun vielä silmät kirkkaina väitin, että on ihan turha kapine. Niin sitä ajatukset muuttuu!
VastaaPoistaSuosittelet siis sitä? Meillä menee vielä vähän aikaa hankinnassa.
VastaaPoistaSanotaanko niin, että en välttämättä olis itse tajunnut hankkia. Mutta kun muutti asuntoon, jossa se jo oli, niin ah ihanuus! Kyllä tätä kotirumbaa on muutenkin ihan tarpeeksi (en tajua, mistä tätä pyykkiä tulee!), niin että on ihan ok, että "joku muu" tiskaa meidän tiskit. :)
VastaaPoistaLisäaineet tosiaan, niihin olen minäkin onnistunut hankkimaan jonkinlaista kammoa. En nyt varsinaisesti ole ehtinyt asiaan todella tutustua, mutta tätä nykyä se rasvattomin tavara esimerkiksi ei tule ensimmäisenä mieleen terveellistä ruokaa valitessa. Joko syö rasvaa tai sitten paskaa. Tai sitten niitä kasviksia ;)
VastaaPoistaAiheesta on viime vuoden puolella julkaistu mielenkiintoisen oloinen ja paljon puhuttanutkin kirja (jota en ole lukenut): Aitoa ruokaa - väärentämättömän ruoan opas, Mats-Eric Nilsson. Oletko törmännyt? Kirjassa ymmärtääkseni muun muassa selvitellään, mitä se suomalainen ruoka todella sisältää.
Enpä ole törmännyt - täytyy tutustua! Oma kammoni ei perustu niinkään luettuun faktaan, vaan jonkinlaiseen maalaisjärkeen ja intuitioon tuoteselosteita lukiessa. Voiko elintarvike, jonka raaka-aineista suurin osa on E-jotain, olla terveellistä?
VastaaPoistaMeillä täällä kotona keskustellaan myös siitä, että taidamme olla itse pikkuisia "ruokasnobeja". Onhan hyvä, että esim. broilerista käytetään kaikki osat (= loppu shitti pistetään nugeteiksi, joita marketeista haalitaan innolla) eikä ruokaa heitetä hukkaan. Kehitysmaissa kun nähdään nälkää. SILTI, nälänhätä ei riipu siitä, suostunko syömään huonolaatuista valmisruokaa vai alusta asti tehtyä, aitoa tavaraa.
Tarkennus/lisäys vielä: Maalaisjärki ja luettu fakta eivät mielestäni sinänsä sulje toisiaan pois. Itse en pidä hyvänä faktojen kritiikitöntä omaksumista, vaan pidän tärkeänä omaa ajattelua asiassa kuin asiassa. Eli siis, vaikka tosiaan olen lisäaineisiin tullut kiinnittäneeksi huomiota lukemani ja kuulemani perusteella, oma mielipiteeni perustuu kuitenkin siihen, että idea on vedonnut tähän "maalaisjärkeen". :)
VastaaPoistaTässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on loppujen lopuksi huomion kiinnittämisestä. Siitä, että tulee katsoneeksi tuoteselostetta ja ymmärtäneeksi, ettei mustikkakeitto olekaan pelkkää mustikkaa. Asia, johon moni ei tulekaan kiinnittäneeksi huomiota luottaessaan siihen, että terveelliksi sanottu on terveellistä.