Viime sunnuntaina kävin ystäväni kanssa Ikeassa. Ja kuinkas kävikään? Yllätyin ensin verho-osastolla. En ollut todellakaan ajatellut Ikeaa tekstiilikauppana - pikemminkin oletin sieltä löytyvän vain sähköisiä, keinokuituisia kamaluuksia - mutta löysinkin ostoskoriini kahdet verhot. Kauniita sävyjä ja mukavan tuntuista pintaa. Sataprosenttista puuvillaa sekä pellava-puuvillasekoitetta.
Toinen positiivinen shokki koettiin lamppuosastolla. Minulla on ollut hiljaisessa haussa keittiön kattovalaisin. Keittiössä on kyllä toimivat ja tehokkaat spotit, mutta yleisvalo on puuttunut. Olen etsinyt mustaa, eleetöntä, vähän tehdasmaista valaisinta. Stockalla sellainen olisikin ollut tarjolla - yli sadan euron hintaan. Nyt ostin vastaavan lampun parilla kympillä. Valaisimen nimi on Hektar ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja mustassa mattapintaisuudessaan minusta aivan täydellinen.
Nyt vappupäivänä olen ollut maailman tylsin juhlija - mutta sitäkin innokkaampi sisustaja! Olen mallaillut verhoja ikkunoihin (raitaa työhuoneeseen, pellavansävyjä tulevaan vauvan huoneeseen), selaillut sisustuskirjoja ja -lehtiä, ja ripustinpa jopa valaisimen malliksi kattoon. Se pitää tietenkin laittaa kunnolla paikoilleen ja kytkeä virtaan, kun mies lauantaina tulee, mutta halusin sen tästäkin huolimatta jo nyt kattoon.
En ala Ikean vakioasiakkaaksi, mutta tämäkin kokemus vahvisti jo olemassa olevaa sisustusfilosofiaani: yhdistä uutta ja vanhaa, ostettua ja perittyä, edullista ja arvokasta. Vain luottamalla omaan sydämeen syntyy aito koti!
(Hupsis. Persiljalle ikkunalaudalla on käynyt vähän huonosti.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti