Eilen olo oli vielä tosi kurja, mutta tänään tunnen voivani ihan hyvin. Väsynyt olen toki eikä energiaa tunnu riittävän mihinkään. Tarkoitus onkin nyt tehdä rentouttavia, mukavia asioita. Vaikka en saakaan loppuviikkoon heittäytyä takaisin arkirumbaan, minua ei ole määrätty vuodelepoon. Mikäpä kotipuuha sitten nostaisi hymyn huulille ja rentouttaisi sopivasti (eikä rasittaisi fyysisesti turhaan)?
Vastaus: vauvanvaateleikki.
Tiedän, että me länsimaiset ihmiset olemme etuoikeutettuja siinä(kin), että meillä on mahdollisuus ilmaista itseämme lapsiemme kautta. Pukeutumisella. Pieni vauva ei välitä vähääkään siitä, mitä sillä on päällä - sille tärkeintä on tuntea olevansa rakastettu ja välitetty -, mutta vanhemmille asialla on usein merkitystä. Ihan samalla tavalla, kuin valitsemme omia vaatteitamme, kotimme sisustusta, harrastuksiamme, vauvan pukemisessa toteutamme luonnollisesti sitä, mikä meistä tuntuu hyvältä.
Minä itse en kuulu siihen ryhmään, joka pukee tyttövauvat vaaleanpunaiseen ja poikavauvat vaaleansiniseen. Itse asiassa, vaaleansininen on yksi niistä harvoista väreistä, joita minun on vaikea sietää missään muodossa. Meidän pikkupoikamme (kyllä, hän ei jättänyt mitään arvailujen varaan!) vaatekaapissa on paljon raikkaita perusvärejä, raitoja, sellaista. Vaaleansinistäkin on - mutta se tullaan kyllä maustamaan jollakin toisella värillä.
Minun sairaslomapuuhani on ollut vauvanvaatteiden hypistely ja asukokonaisuuksien kanssa hassuttelu. Ei niin, että sillä loppujen lopuksi olisi väliä. Tai että olisin valmis tuhlaamaan omaisuuksia vauvan pukemiseen. (Suurin osa vaatteista on saatuja.) Mutta olipa miten hassua tahansa, minä olen saanut voimia siitä, että haaveilen tulevasta - tällä kertaa pikkuvaatteiden kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti