Luin lapsena paljon. Kaikki varmasti alkoi Pupu Tupunasta ja Mikko Mallikkaasta; meitä lapsia kuskattiin kirjastoon kun vielä istuimme rattaissa. Muistan lukeneeni kaikki Neiti Etsivät, kasan klassisia tyttökirjoja (Tytöistä parhain, Pikku naisia ja mitä niitä nyt oli), Merja Jalon tallimaailmaan sijoittuvat kertomukset - vaikka en todellakaan ollut mikään tallityttö - sekä tietysti kaikki Tuija Lehtisen nuortenkirjat.
Mutta sitten lukemiseen tuli tauko. En yksinkertaisesti ehtinyt lukea muuta kuin koulukirjoja! Lukioaikana ainoat kaunokirjallisuuden teokset olivat niitä, joita piti kursseille lukea - esimerkiksi Väinö Linnan Tuntematon sotilas.
Mutta viimeisen vuoden aikana olen taas kunnostautunut lukemisessa - syynä varmasti sekä opiskelujen loppuminen että lyhyempi työmatka. Olen ahminut Alice Seboltin Oman taivaan, Guy de Maupassantin Elämän tarinan ja Louis de Berniéresin Kapteeni Corellin Mandoliinin. Sain luettua jopa massiivisen Täällä Pohjantähden alla -trilogian! Myös Riikka Pulkkisen uusin, Totta, on luettu. Mutta vasta Tuulen varjo vei minulta yöunet; en malttanut mennä nukkumaan ja aamulla ensimmäiseksi piti ottaa kirja käteen.
Lukeminen ei ole pakoa maailmasta. Päinvastoin; lukemalla saa maailmaan aivan uusia näkökulmia.
Seuraavaksi taidankin lukea monen vuoden tauon jälkeen Emily Bronten Humisevan harjun. Se on ainoa kirja, jonka olen lukenut ainakin viiteen kertaan, mutta joka silti kiinnostaa ja tuntuu joka kerta täysin uudelta. Väitän, että myös Tuulen varjo kestää ainakin toisen lukukerran. Eläköön lukutoukat ja mielikuvitusmaailma!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti