Ensinnäkin, meidän karvaturrilla on eroahdistus, hormonit tapissa ja murrosikä. Koira on aivan ihana seurassa, mutta yksinolo on hyvin, hyvin hankalaa. Vaikka yritän ottaa iisisti, vaatii voimia harjoitella säännöllisesti, pitää naapuri tyytyväisenä, tulkita koiraa, järjestellä menoja ja niin eteenpäin.
Toiseksi, olo on aika raskas. Todellisuus ja +9,5 kg on iskenyt tajuntaan sään lämpenemisen myötä ja yllätyn säännöllisesti siitä, etten jaksa.
Kaiken huipuksi minulta varastettiin torstaina lounastauolla laukku. Siis se häämatkalla New Yorkista ostettu Marc by Marc Jacobs, sisällään lompakko (jossa kaikki vasta uusitut kortit), kännykkä, iPod, meikkipussi - kaikki mitä nyt naisen laukussa voi olla. Kalenteri sentään säästyi kun se oli jäänyt työpisteelle!
Kaikki tämä on tietysti toissijaista. Tärkeät ihmiset ovat kunnossa ja terveitä. Pikku-Max on älykäs pikku-otus ja varmasti tottuu taas yksinoloonkin. Oma raskas olo on väliaikaista ja olen valmis mihin vaan pienen ihmisen vuoksi. Ja varastettu tavara on vain tavaraa - vaikkakin tunnearvoltaan korvaamatonta. Mutta kuten yleensä, asiat kasaantuvat, ja tällä viikolla on ollut hetkiä, jolloin on ollut vaikea pitää pää pystyssä.
Äiti sanoo: "Koettelee herra vaan ei hylkää." Meistä kumpikaan ei ole järin uskonnollinen, mutta mielestäni sanonnassa on perää. Makoilen tässä karheissa lakanoissa, lintu laulaa avoimen ikkunan takana, tuuli viilentää kuumia jalkoja. Kaikki järjestyy.
(Auringonlasku Aruballa)
Voi miten harmillista!! Lähetän täältä sylillisen sympatiaa!! :/
VastaaPoistaKiitos! Uskomattominta on että kaiken sähellyksen jälkeen sain löytötavaratoimistosta kirjeen, että laukku on löytynyt! En vielä tiedä, mikä kaikki on säästynyt, mutta jotain kuitenkin... Omituinen juttu kaikkinensa. :)
VastaaPoista