15. tammikuuta 2012

Häähuumaa, osa 11: Häämessuilla

Eilen oli häämessupäivä. Sulhanen sai onnellisesti vapautuksen messuilusta, sillä kaasokolmikkoni oli reippaana lähdössä mukaan etsimään ideoita. Olen vieraillut samaisilla messuilla kaksi kertaa aiemminkin - kaason sekä siskon roolissa - mutta nyt asenne oli luonnollisesti hieman toisenlainen.

Suurin osa osastoista tarjosi minulle turhia tuotteita ja palveluita - juhlapaikka, valokuvaaja, puku ja kengät kun meillä jo on - mutta messuvisiitti ei todellakaan ollut turha! Ihastelimme pukunäytöstä, hypistelimme Papershopin osastolla erilaisia kutsukorttimateriaaleja (ja oma visioni tarkentui), kauhistelimme askartelukauppojen kattausehdotuksia (kuka oikeasti haluaa pöydälle kymmenen erilaista pahvista elementtiä?) ja selasimme läpi häävalokuvakansioita.

Ja sattuipa niinkin, että sormus, jota olemme passiivisesti etsineet jo kesästä lähtien, tuli minua vastaan. Halusin simppelin vihkisormuksen, jossa on yksi iso timantti, mutta olen allerginen rumille istutuksille - siis sellaisille, jotka sivusta päin näyttävät öljynporauslautoilta. Mutkia matkaan on aiheuttanut myös se, että meidän(kään) hääkassa ei ole pohjaton, ja suuret timantit tuppaavat maksaman viisinumeroisia summia. Nyt Tillanderin osastolta löytyi täydellinen, meidän budjettiin sopiva sormus. (Tiesittekö, että monta pientä timanttia maksaa paljon vähemmän kuin yksi iso? Ne voi asetella ison timantin muotoiseksi.)

Messujen parasta antia kaiken hypistelyn ja ideoinnin sijaan oli kuitenkin se, että sain viettää aikaa ihanien ihmisten kanssa. Meinasi alkaa itkettää, kun näin, miten kaikkien aistit oli viritetty bongailemaan asioita, joita minun hääni voisivat tarvita. Alan ymmärtää, miksi sanotaan, että häiden valmistelu on yksi parhaista asioista naimisiin menossa, ja siitä pitäisi nauttia. Minä nautin - ja kaikesta päätellen nauttivat kaasonikin!




Ps. Mukaan tarttui luonnollisesti muutama lehti ja esite, mutta tajusin tässä juuri, että meillä on aika hienosti homma hanskassa jo puoli vuotta ennen h-hetkeä. Asiat tuntuvat napsahtelevan paikoilleen pikkuhiljaa fiilistellen, ilman paniikkia. Ihanaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti