26. syyskuuta 2011

Uudet nilkkurit

Sain viime viikolla lääkäriltä tuomion: en saisi käyttää korkokenkiä. Ainakaan joka päivä ja aamusta iltaan. Tulehdusherkät varpaani eivät kuulemma tykkää niistä. (Ihan niin kuin lääkärillä olisi suora puheyhteys varpaideni kanssa - enkä edes ole kulkenut koko kesääni koroissa!)

Lääkärin mukaan 2,5cm korko päiväkäytössä on ok. Ensinnäkin, 2,5cm ei ole korko. Sitä sanotaan pohjaksi. Mutta kun tarkemmin ajattelee, lääkärin puheissa saattaa olla jotain perää. Siispä tulin siihen tulokseen, että a) en todellakaan luovu korkokengistä kokonaan, mutta b) ehkä kokeilen muutaman viikon korotonta kuuria - sittenpähän nähdään.

Tässä kohtaa tullaan ongelmaan. Minulla on kyllä ahkerasti kulutettuja ballerinoja, mutta niissä varpaille tulee vilu 12-asteisissa aamuissa. En haluaisi kuitenkaan vielä siirtyä saappaisiin - niitä kun saa pitää täällä päin maailmaa puolet vuodesta. Kaikki välikauden kenkäni ovat korollisia. Siispä, hätä ei lukea lakia, ja lääkärin "määräämänä" kävin shoppailulakkoa uhmaten ostamassa kengät, joita äitinikin kutsuisi normaaleiksi.

Siis: kengissä on tukeva, maltillinen korko (niin maltillinen, etten tätäkään kyllä koroksi kutsuisi) ja leveä lesti. Kaiken lisäksi ne ovat - tietenkin - supermukavat jalassa. Mallikin on ajaton eikä liian maskuliininen, joten jos kohtelen näitä popoja kiltisti, ne palvelevat vuosia. Itse asiassa, olen kenkiin aika ihastunut! Onni onnettomuudessa; tuskin olisin tällaisia ilman "reseptiä" ostanut.

Kerroin miehelle ostaneeni turvakengät. Näillä siis sekä pysyy pystyssä että on varvasystävällinen. Vielä on selvittämättä, mille KELAn osastolle voin laskun lähettää.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti