Le cose italiane

Kuulin tällä viikolla, että minussa on jotain "välimerellistä". Jäin miettimään sitä. En ole koskaan näyttänyt supisuomalaiselta enkä toisaalta ole koskaan tuntenut itseäni "rivikansalaiseksi". Minulla on aina ollut kova palo tehdä ja nähdä, ja - joidenkin mielestä valitettavasti - myös näkyä ja kuulua.

Elämässäni oli vaihe, jolloin vietin paljon aikaa Italiassa. On sanomattakin selvää, että jotakin italialaisesta kulttuurista jäi minuun.

Tyyli
Jos en aiemminkaan ollut kirkkaiden värien ystävä, nyt vaatehuoneestani saa hakemalla hakea värillisiä vaatekappaleita. Vaikka italialaiset nuoret - ja etenkin miehet! - käyttävät rohkeasti värejä, perusitalialainen tyylikkyys syntyy klassisesta mustasta, valkoisesta, harmaasta, beigestä ja ruskeasta. Italia opetti minulle myös tietynlaista viimeistelyä; siellä ei näe housuista pilkottavia pikkuhousuja tai topin alta loistavia, erivärisiä rintaliivejä. 

Ruoka
Ennen Italiaa ruoka oli minulle vain polttoainetta. Söin (jotain), jotta jaksoin treenata, opiskella ja tehdä töitä. Nautin toki hyvästä ruoasta, mutten nähnyt vaivaa sen eteen itse. Italiassa kaikki kulminoituu ruokaan - jopa äärimmäisyyksiin asti, kun kolmikymppiset miehet eivät uskalla lähteä mamman lihapatojen ääreltä. Olen oppinut arvostamaan ruokaa ja etenkin ruokailuhetkeä.

Viini
Hyvä viini on nautinto. Se ei ole keino humaltua nopeasti. Se on ihana seurustelujuoma, joka täydentää aterian. Italiassa ei näe humalassa hortoilevia, katuojiin oksentelevia teinejä. Baaritappeluita toki on, mutta niiden syynä ei ole viina, vaan se kuuluisa temperamentti ja bla bla bla. Italiassa on todella noloa olla oikeasti kännissä, vaikka hauskaa saa ja pitääkin olla. Olen nykyisin melko italialainen alkoholin käyttäjä!

Kieli
En puhu täydellistä italiaa enkä pystyisi tekemään oman alani töitä italiaksi. Kieli on kuitenkin niin vahva, että pärjään sillä tarpeen tullen hankalissakin tilanteissa. Oma italiani on pääosin kuulemalla opittua, ei kirjasta luettua. Uskon, että sillä on vaikutusta omaksumiseen. En tiedä, tuleeko kielitaidostani koskaan olemaan todellista hyötyä, mutta minusta on ihanaa osata puhua tätä kaunista kieltä.

Kauneuden jano
Olen aina rakastanut kauniita asioita. Vasta Italia kuitenkin opetti, ettei se ole pinnallista, vaan elinehto. Kauneutta ei ole vain ihmisissä vaan myös kaupungeissa, kodeissa, ruoassa, musiikissa - jopa autoissa! Sisäistä kauneutta sen sijaan ei italia minulle opettanut; se oppi on saatu rakkaasta koti-Suomesta.

Uskon, että kaikella, mitä koemme, on tarkoitus. Kaikki se, mitä käymme läpi, jää meihin jollain tavalla. Uudet kokemukset rikastuttavat maailmankatsomusta, uudet kulttuurit ymmärrystä. Ne muokkaavat meitä ihmisinä. Jokaisella on kotoa opitut arvot, eikä luonnetta voi muuttaa. Mutta itseensä voi imeä niitä vaikutteita, jotka kokee tärkeäksi. (Tämän takia en listannut niitä Italian huonoja puolia.)