Ystävyydestä

On ystäviä, jotka kulkevat mukana lapsuudesta asti. Niitä, joiden kanssa on laulettu autotallissa Kaija Koota, hypitty hyppynarua ja tunnettu pakahduttavaa vapaudentunnetta kevätjuhlan jälkeen. Lapsuudenystävien kanssa ei tarvitse soitella joka viikko; yhteinen sävel löytyy, oli välissä sitten kuukausi tai pari vuotta.

On niitä, joiden kanssa käsi kädessä on päästy yli teini-iästä. Mokailtu pahasti, ihastuttu, kokeiltu rajoja. Ja lopulta oltu yhdessä onnellisia siitä, että onneksi enää ei tarvitse. (Aikuisena on ihan kivaa.)

On ystäviä, jotka ovat tulleet mukaan matkan varrelta. Niitä, joihin törmätään koulussa ja sitten jotenkin päädytään tosiystäviksi. Niitä, joita ei oikeastaan koskaan tiennyt olevankaan – niin samanlaisia kuin minä! Ystäviä, jotka eivät tuomitse, vaan ovat aina puolellani, antavat itse löytää tien. Ja hakevat tarvittaessa kotiin toiselta puolelta maailmaa.

Sitten on harrastusporukoita, joista tulee toinen perhe. Kukaan joukkuepelaaja tuskin pelaa pelkästä pelaamisen ilosta, vaan yhdessä pelaamisen ilosta. Väitän niin. Harrastusporukoilla on yhteiset muistot ja se yksi iso asia, joka yhdistää. Joukkuetovereihin on ihana törmätä silloin tällöin ja kuulla, että kaikki on hyvin, mutta joistakin tulee vielä enemmän. Kasvetaan, mennään naimisiin, saadaan ehkä lapsia – harrastus jää, mutta ystävyys pysyy.

Ja sitten on työyhteisöjä, jotka ovat paljon enemmän kuin työyhteisöjä.

Näissä yhteisöissä kaikki ovat aidosti sellaisia kuin ovat, ammentavat toistensa erilaisuudesta ja kehittävät oman yhteisen tapansa käsitellä maailmaa. Ne ovat yhteisöjä, joissa on normaalia nauraa kyyneleet silmissä. Yhteisöjä, jotka tilaavat taksin, ja saavat karaokekyydin. Yhteisöjä, jotka antavat enemmän, kuin kukaan ehkä tajuaakaan.

Omani on sellainen.

Eilen meillä perustettiin Kulttuuriklubi. Wicked-musikaalin ja kuohuviinin jälkeen ymmärsimme, että tämä täytyy tehdä uudestaan. Vaihtaa satulatuolit pehmeään penkkiin.

Ehkä kyse ei olekaan vain kulttuurista. Ehkä ei olekaan väliä, katsommeko musikaalia, kuuntelemmeko konserttia vai tanssimmeko pöydillä cowboy-hatut päässä.

Ehkä me vain haluamme viettää aikaa yhdessä.   



Tulppaanit hehkuvat kaikissa ystävyyden sävyissä.