Sisustan, siis olen

Sisustaminen on trendikästä. Kaikki tilaavat sisustuslehtiä, lukevat kirjoja, käyvät messuilla. Piipahtavat silloin tällöin Cobelloon, Riviera Maisonille, Fasaaniin – vain hakemaan inspiraatiota. Sisustavat, koska sisustaminen on cool.

Minäkin sisustan, ja teen kaikkea yllämainittua.

Mutta mielestäni sisustaminen ei ole harrastus – se  on elämäntapa. Eikä sillä ole mitään tekemistä trendikkyyden kanssa. Se, joka väittää, että sisustaminen on pintaliitoa tai pröystäilyä, ei arvosta itseään. Jokainen ansaitsee ja tarvitsee kodin, jossa viihtyy. Jokainen tarvitsee itsensä näköisen kodin.

Koska vietän päiväni avokonttorissa, kuljen kaupungin keskustan hälyssä, tapaan ihmisiä meluisissa kahviloissa, kotona tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta. Vaaleita värejä. Tilaa.

Meillä on vaaleaa, tyhjiä seinäpintoja, toisistaan pitäviä sävyjä. Meillä on eri tuntuisia pintoja; puuta, nahkaa, pellavaa. Meillä on levyt värijärjestyksessä, koska silmäni haluavat niin. Meillä on kynttilöitä, lehdet viivasuorissa pinoissa. Meillä on kirjahyllyssä vain ne kirjat, joilla on oikeasti merkitystä. Meillä ei muutenkaan ole mitään, millä ei olisi merkitystä – en voi sietää turhaa tavaraa. Keittiössä saa rönsyillä: mausteet ovat esillä, hedelmät korissa, kattilat avohyllyllä.

Sisustusfilosofiani kuuluu yksinkertaisuudessaan: En osta mitään, mistä en todella pidä. Mieluummin olen ilman. En halua, että yksikään nykyiseen asuntoon ostettu huonekalu jää seuraavasta muuttokuormasta. Kun ostin olohuoneen kattolampun, mietin jo, kuinka se joskus palvelee makuuhuoneessa.

Meillä yhdistellään halpaa ja kallista, uutta ja vanhaa. Meillä on BoConceptin lasinen sohvapöytä ja Zazan lattiavalaisin – ne oli pakko saada, hinnasta välittämättä. Toisaalta, ruokapöytämme on ostettu 20 eurolla kierrätyskeskuksesta, hiottu ja lakattu, ja matto on poikaystävän vanhempien vanha. Yhdistämme Designers Guildia ja H&M Homea.  Mitään ei ole hankittu siksi, että se kuuluu hankkia; sisustamme kotia palasilla, joista todella pidämme, ja joiden uskomme kestävän vuosia.

Parhaita löytöjä ei mitata rahassa. Tilasin Klaus Haapaniemen Snow Rabbit -tyynyn, koska sen kuosi puhutteli minua, ja koska minusta tuntuu hyvältä, että kodissa on suomalaista luovuutta. Toisaalta, ostin Rooman matkalla torikojusta muutamalla eurolla suloisia espresso-kuppeja, ja jokaisena sunnuntaiaamuna jokin osa minusta palaa Roomaan.

Superkalliita design-huonekaluja meillä ei ole. Kyse on osittain rahasta – olemmehan kuitenkin ”parikymppisiä asuntovelallisia” –, osittain siitä, ettei yksikään design-yksilö ole vielä vaatimalla vaatinut päästä kotiimme. En voisi koskaan ostaa designia vain sen takia, että se on designia. En ottaisi kotiini Eero Aarnion Puppya, vaikka saisin sen ilmaiseksi.

Kyllä meillä haaveillaan Barcelona- ja K-tuoleista, mutta ainakaan vielä en ole niistä valmis maksamaan.

Kodin sisustamisessa on hyvä pitää järki mukana, mutta lopulta tunne ratkaisee. Kotona täytyy olla hyvä fiilis. Ostin wieniläisestä sisustusliikkeestä purkillisen tuoksuvia kiviä. ”Hajusoraa”, sanoi poikaystäväni, ja jatkoi, että naisille voi myydä mitä vaan, kunhan se tuoksuu hyvältä. Niin tai näin, nyt kylpyhuoneessamme on hennosti aistittavaa spa-tunnelmaa. Pienillä asioilla on suuri merkitys.