Suomi on hyvä paikka asua. Veroja joutuu maksamaan niin että pyörryttää, mutta muuten meillä asiat toimii. Pommit ei räjähtele ihan joka päivä, bussitkin kulkee suurin piirtein ajallaan – vaikka kuskien asiakaspalveluasenteessa onkin parantamisen varaa – koulutus on korkealla tasolla, ja on niin sanotusti ”perusasiat kunnossa”. Jo kolmen kuukauden majailu Milanossa opetti arvostamaan kotimaan oloja.
Matkakuume on eri asia. Minun on päästävä säännöllisesti täältä pois. En voi hyvin, jos en tiedä, minne seuraavaksi matkustan. Nyt olen tehnyt ennätyksen ja suunnittelen jo seuraavasta seuraavaa matkaa.
Kun olin pieni, perheeni ei reissannut pitkin maailmaa. En ole ollut yksi niistä pikkulapsista, punaisissa matkanjärjestäjän lippalakeissa, jotka leikkivät Teneriffalla uima-altaan reunalla vanhempien siemaillessa kylmiä drinkkejä. Perheeni kiersi Suomea ja opin arvostamaan – kiitos vanhempieni – kaikkea sitä, mitä meillä täällä jo on. Olavinlinna, Kalajoen hiekkasärkät, Kuusamon kosket, Saana-tunturi. Tunturipurot, joista voi juoda.
Mutta kun matkakärpänen puraisi, se puraisi kovaa. Ensimmäinen ulkomaan lomamatkani suuntautui Israelin Eilatiin, joka oli kirkkaine vesineen ja koralleineen mullistavan kaunis. Olin silloin – jos oikein muistan – 14. Sen jälkeen olen nähnyt Berliinin muurin jäännökset, kiivennyt tultasyöksevälle Etnalle ja seilannut pienessä paatissa Tonavan sivuhaaralla vesikäärmeiden keskellä. Olen matkustanut junalla Alppien halki, skoolannut kirsikkaoluella Brysselissä (vaikka en pidä kirsikoista enkä oluesta) ja melkein sulanut osaksi rantapyyhettä Maltalla.
Ja silti en ole nähnyt juuri mitään.
Viime vuonna matkustin Kreikkaan, Italiaan ja Itävaltaan. Tänä vuonna suunnitelmissa on toinen Kreikan purjehdus ja Kroatia, ja ensi talvena joku kaukainen ja kuuma Aasian kohde. Ehkäpä Malesian Langkawi? Tai Bali?
”Ongelmani” on, etten ole koskaan käynyt Euroopan ulkopuolella. (Israel on niin rajalla, ettei sitä lasketa.) En ole kokenut jet lagia, en nähnyt seepraa luonnossa, en syönyt thai-ruokaa Thaimaassa.
Tällä hetkellä unelmoin kaukaisista valkoisista hiekkarannoista ja turkoosista merestä – liekö tällä jäätävällä talvella osuutta asiaan? – ja suuristi metropoleista. En ole käynyt New Yorkissa (ja asian kanssa on todella vaikea elää), Lontoossa enkä Barcelonassa.
Rakastan sekä kaupunkeja että rantakohteita. Rakastan kaikkea uutta. Voin aivan yhtä hyvin lähteä Etelä-Afrikan safarille, Islantiin tai Ranskan Rivieralle. Jokin sisäänrakennettu mekanismi vain vaatii nähdä jotain uutta, jotain kaunista. Ja unelma vaatii toteutumista, jotta mielessä vapautuu tilaa uudelle unelmalle.
Ja ihminen elää niin kauan kuin unelmoi.
 |
| Oian kylä, Santorini, Kreikka |
 |
| Sifnos, Kreikka |
 |
| Schönnbrunnin palatsin puisto, Wien, Itävalta |
 |
| Illallinen Roomassa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti