Tekevälle sattuu

Rauhallinen hotellihuone Tukholmassa. Olen juuri tullut illalliselta, jolla skoolasin ruotsalaisten kollegojeni kanssa tapojeni vastaisesti Pepsi Maxilla. Toisessa jalassani oli pitkävartisen saappaan sijaan asuntomessuiltakin tuttu vaaleansininen pussi. (Varastin sen paikallisesta sairaalasta.) Popsin naapurimaalaisia antibiootteja ja toivon, etten saa allergista reaktiota. (Ei olisi ensimmäinen kerta.)


Viime kerralla juutuin take away -illalliseni kanssa hotellin hissiin. Ruoka oli jo kylmää, kun joku vihdoin kuuli minut, ja lähes syömäkelvotonta, kun hissi-insinööri pääsi paikalle.


Amsterdamissa potkaisin varpaani raitiovaunukiskoon (älkääkä kysykö, miten se on mahdollista), ja rikoin paitsi varpaani, myös kaksi päivää aiemmin ostetun kalliin sandaalin. Olen onnistunut polttamaan takapuoleni kiukaassa, ja kyntämään leukani seulaksi soratiellä. Romanian matkan päätteeksi vietin kaksi yötä tiputuksessa.


Onko geeneillä jotain tekemistä tämän kanssa? Onko joku, jota voin syyttää?


Välillä en tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Yleensä teen molempia.


Tänä iltana peittelen itseni ja varpaani Västra Järnvägsgatanilla ja toivon, että aamu valkenee ilman uusia yllätyksiä - ja että minut uskalletaan päästää reissuun jatkossakin.

No, sattuuhan sitä.