Kyllä, minulla on mustat silmänaluset. Kyllä, minulla on lakkaamattomat kynnet. Ja kyllä, joskus - muttei kovin usein - en avaa tukkaani sykeröltä koko päivänä.
Mutta minulla on ase ja sen nimi on mekko. Muutaman pyjamapäivän jälkeen tajusin, että pukeutumisella on suuri merkitys. Minulle itselleni. Nyt minulla on kaksi virallista kotimekkoa. Vaikka en näkisi ketään koko päivänä, tunnen oloni paremmaksi kun minulla on päällä mekko. Sitä paitsi se tuntuukin paljon paremmalta kuin roikkuvat verkkarit ja kainaloihin nouseva toppi.
Vauvan tarpeet ovat ykkössijalla enkä koskaan olisi turhamainen lapseni kustannuksella. Mutta hitsiläinen, kotimekkoilu on minulle nyt se potku takamukselle. Voin säilyttää naisellisuuteni myös kotiäitinä. Mies ei varmasti pane pahakseen. Eikä siitä olisi yhtään haittaa jos poika muistaisi lapsuuden äidin huolettomana mekossa - ei ränsistyneenä lökäpöksyissä. Amen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti