22. marraskuuta 2013

Joulupossuostoksilla

Olen ollut tänään "esimerkillinen kotirouva": piipahdin läheiseen Moison-sisustusliikkeeseen ostamaan "jotain kivaa jouluista". Eilinen oli kaikessa harmaudessaan niin masentava, että tänään - kun liikkeelle pääsi ilman kumisaappaita ja sadesuojia - suuntasin jouluinspiroitumaan.

Oman kodin joulu on ollut meillä vaalea ja hopeanhohtoinen. Viime jouluna kotiin pääsi kuitenkin ripaus punaista ja tänä vuonna olen ihastunut punaisen ja pellavan yhdistelmään, maustettuna harmaalla. Mitään Korvatunturin tupaa kodista ei tänäkään jouluna tule, mutta jopa minä - joka meinasin hylätä vauvan puuhamaton, koska se oli liian värikäs - kaipaan jouluun tänä vuonna lämmintä punaista.

Koristelun aika ei ole vielä, mutta en malta olla esittelemättä tämän päivän löytöjä! Tänä jouluna meillä asustaa ainakin pellavainen pehmopossu ja valkoinen tuikkulyhty, ja jouluherkut sujahtavat kauniiseen peltipurkkiin. Ostoskassiin päätyi myös kynttilöitä.

Ensimmäinen adventti on täällä ihan pian ja silloin nämä ihanuudet pääsevät esille. Kellarista haetaan myös ne muutamat joulukoristeet, joita omistan (muun muassa Porvoon torilta ostettu joulusukka) ja sohvatyynyt saavat jouluiset päälliset. Ehkäpä olisi aika myös korkata glögikausi?

Lämmintä viikonloppua harmauden keskelle!












2 kommenttia:

  1. Ai mikä sulostus tuo possu! Röh röh! :D

    VastaaPoista
  2. Juu :) enpä sen tarpeellisuudesta tiedä, mutta jos se saa hyvälle mielellä, se riittänee?

    VastaaPoista