7. kesäkuuta 2013

Kesäpesä

En ole vieläkään saanut kaivettua "oikeita" kuvia uudelta koneelta käyttöön (tai totta puhuen, en ole ehtinyt yrittääkään). Perjantain kunniaksi on kuitenkin pakko jakaa Instagram-kuva "kesäpesästä", jonka teimme parvekkeen perälle eilen!

Päätimme, ettei parvekkeeseen panosteta tänä kesänä kovinkaan paljon - kylpyhuoneremonttiin saa uppoamaan tarpeeksi euroja. Pikakaunistuksena hankin parvekkeelle kuitenkin kesäkukkia (kuvat viime viikonlopun istutushommista ovat siellä kuuluisalla uudella koneella) ja eilen koottiin puulavoista ja tyynyistä pehmeä nurkkaus. Tarkoitus on vietellä siellä mukavia kesäpäiviä ja viileitä iltoja, jos ei muuta jaksa!

Suurin osa tyynyistä on uudesta Anno-mallistosta. Sekoitin erilaista raitaa, teki mieli. Mukaan mahtui myös pari vanhaa Pentikin tyynyä.

Ensimmäisen illan testi osoittautui menestykseksi: minä nukahdin kesäpesään uusin Me Naiset kädessä. Entäpä pikkupotilas Max? Sitä ei olisi saanut millään enää sisälle. Uskallan siis povata kesäpesälle hienoa kesää!

Parempia kuvia tulossa heti kun masiinat pelittää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti