24. kesäkuuta 2013

Kesäpaketissa kengät

Ostin itselleni kesälahjan viime viikolla. Perustelin sen sillä, että olen viime aikoina panostanut lähinnä kotiin ja tulevaan lapseen, en itseeni (vaikka jokainenhan sen tajuaa, että kotiin panostaminen on myös itsensä hellimistä).

No, Zion alennusmyynti se taas laukausi kenkäostokset. Ilmeisesti kaupasta on tullut "Jaanan virallinen kenkäkauppa", sillä en muista, koska olisin tehnyt kenkäostoksia muualta - ulkomaanreissuja lukuunottamatta. Mikäpä siinä, laadukas ja hyvännäköinen valikoima.

Kiilakorkokenkiä olen tänäkin kesänä kaivannut, mutta niitä tuntuu olevan tosi huonosti. Ilmeisesti tänä kesänä on muodikkaampaa sipsutella kapeilla koroilla. Minä taas en nyt voisi kuvitellakaan keikkuvani koroilla, vaan ballerinat ovat saaneet kovaa kyytiä - siispä kiilakorot ovat tervetullut ryhdistys kenkäosastoon. Kaapista puuttuivat nimenomaan siistimmät, avokasmaisemmat kiilakorot - kankaisia sandaalimalleja minulla on kahdet.

No mitäpä sanotte näistä Wonderseista? Uuuh, sanon minä. Ihana väri, kaunis ajaton malli sekä pehmeä mukavuus. Ihan kiva ominaisuusyhdistelmä tällaiselle mahakkaalle!

Ps. Maxin mielestä mamman istun-lattialla-ja-kuvaan-kenkiä-blogiin -toiminta oli aivan typerää. Kuvissa olisi hänen mielestään pitänyt ehdottomasti olla enemmän karvoja!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti