28. huhtikuuta 2011

Kohti Naisten Kymppiä!

Olen saanut juoksuharrastukselle taas tavoitteen: Ilmoittauduin Naisten Kympille. Jippii!

Juoksutossut eivät tunnu vieraalta jalassa, sillä olen lenkkeillyt niin kauan kuin muistan. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin se, että olen talvipakkasilla ahertanut enemmän tanssitunneilla ja body pumpissa kuin lenkkipolulla. Joka viikkoon on kyllä mahtunut vähintään yksi lenkki, mutta... sama matka, samaan suuntaan ja samalla vauhdilla. Ei hyvä.

Tiedän, että kymppi menee läpi, mutta kun se ei riitä; Kilpailuhenkisenä entisenä futarina pitää tietysti alittaa viimekertainen aika! Ja tässä kohtaa törmätään ongelmaan. Ensimmäisessä Naisten Kympissäni vuonna 2007 asetin tavoitteeksi juosta alle tunnin ja matkaan meni vähän päälle 50 min. Seuraavana keväänä oli sitten tietysti pakko alittaa se 50 minuuttia ja onnistui: aika oli muistaakseni 47 min. Sen jälkeen en ole Naisten Kympille osallistunut.



Kysymys kuuluu: Miten saan itseni 45 minuutin kuntoon?

Viime viikkojen ohjelmassa on ollut eri pituisia juoksulenkkejä, joogaa, tanssia ja lihaskuntotreeniä. Otan tavoitteeksi juosta toukokuun aikana kolme lenkkiä per viikko, joista yksi pidempi. Sen lisäksi 1-2 lihaskuntotreeniä ja jooga. Siinä resepti.

Aikaa on tasan kolme viikkoa, sillä vappua ei parhaimmallakaan omallatunnolla voi laskea treeniajaksi. Katsotaan, kuinka käy!

Kuva: naistenkymppi.fi


Ps. Hiihdin kymmenen vuoden murtsikkatauon jälkeen Luoston ympäri 18 km. Aikaa kului varustehuoltoineen ja munkkitaukoineen kolme tuntia. Eikö siis käytännössä suomalaisen sisun pitäisi riittää Naisten Kympin tsemppiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti