Lastenhuoneen "ongelma" ei ole vieläkään ratkennut. En ole ostanut lipastoa enkä saanut huonetta muutenkaan järjestykseen. Näen jo silmissäni lattialla leikkivän taaperon ja olen kriisissä sotkun kanssa. Tottakai paniikkini on ylimitoitettua - ipanalla on ikää vajaat seitsemän viikkoa.
Olen joka tapauksessa mietiskellyt, mitä mausteita huoneeseen tuodaan siinä vaiheessa, kun poika sinne muuttaa. Pinnasänky luonnollisesti siirretään takaisin sinne. Vaatteille bongailen parhaillani lipastoa Tori.fi:stä. (Sveio ei ehkä kuitenkaan ollut se oikea, ja jos löydän edullisesti vanhan kokopuisen huonekalun, tuunaan sen.)
Seinälle haluaisin jo aiemmin mainitsemani Tut tut -hyllyn. Se on mielestäni kertakaikkisen herkullinen paikka säilyttää pienen pojan kirja-aarteita!
Leluille haaveilen hankkivani Ferm Livingin Spear-säilytyskorit. Tai sitten metsästän vastaavia, kestäviä mutta hieman edullisempia ratkaisuja. En kuitenkaan haluaisi säilöä leluarsenaalia (jota kuitenkin varmasti jonkin verran kertyy) muovilaatikoissa, ne ovat niin kylmät ja kovat.
No juu, tässä taas haaveillaan. Todennäköisesti huone on vielä pitkään kaoottisessa tilassa. Pääasia kai on, että vaipanvaihto sujuu ja lapselle löytää jotenkuten helposti päälle pantavaa. Silti toivoisin käytännön ja kauneuden kohtaavan tässäkin huoneessa ihan pian...
Ymmärrän sua hirvittävän hyvin vaikka ei ole lasta eikä lastenhuonetta. :D
VastaaPoistaHouse Doctorilla on ollut kivoja samanhenkisiä, mutta edullisia koreja raidallisina, mutta en tiedä, haluatko lisää raitaa ja saako noita enää mistään: http://www.domdom.fi/shop/stripe-pyykkikori-house-doctor/
Haastoin sut blogissa! Koskee lempipuuhaani asioiden analysointia - tällä kertaa kotien ei hääpukujen. ;)
En oo ihan varma, onko raitakiintiö täynnä vai ei - noi House Doctorit on kyllä myös tosi kivat! Ja apua, haastetta, yritän ehtiä reagoimaan jotenkin säädyllisessä ajassa :D
PoistaYmmärrän kovin hyvin, koska itsekin haluaisin aina kaiken olevan valmista nyt tai mieluummin heti ja keskeneräisyys on jokseenkin rasittavaa. Jos on yhtään ompelijan vikaa tai näppäriä sukulaisia tuollaiset korit olisi kyllä hyvin helppo ommella itsekin... Itse kärsin tällä hetkellä todella vakavasti "no tuonhan tekisin itsekin"-syndroomasta, minkä taudinkuvaan kuuluu olennaisesti se, että kaiken kuvittelee tekevänsä itse, mutta todellisuudessa ei kuitenkaan saa mitään aikaiseksi :)
VastaaPoistaVoih - mä niin aina haaveilen itse tekemisestä, mutta... Tahtoa on, taitoa ei (eikä oikein aikaakaan). Katsotaan ;)
VastaaPoista