5. joulukuuta 2012

Edes vähän joulua

Terveisiä sairastuvalta! Meidän pienessä kodissa on tällä hetkellä yksi nelijalkainen masupotilas - joka ei tiedä olevansa potilas eikä siksi ymmärrä, miksei pääse ulos lenkille - ja yksi kurkkukipuinen ja kuumeinen nainen. Siis minä. Ei mikään maailman helpoin yhdistelmä, kun pitäisi levätä tautia pois ja toinen hyppii vatsalla.

Joulua meillä ei ole laitettu mitenkään. Täällä vallitsee sellainen kaaos, että joulukoristeiden lisääminen muuttolaatikoiden sekaan olisi lähinnä huvittavaa. Itse asiassa, en edes tiedä, missä joulukoristelaatikko tällä hetkellä on.

Edessä on nelipäiväinen vapaa. Se ei riemastuta ihan kauheasti, kun olo on mikä on. Kummitytön syntymäpäivät, itsenäisyyspäivän illallinen, naisten joulumessut... Kaikki ovat vaakalaudalla, kun kuumemittarissa riittää lukemia. Höh. Kaiken lisäksi mies pikkujouluilee tänään eli kaksin ollaan.

Taas kerran asenne ratkaisee! Minä päätin rakentaa tänne minulle ja Maxille pikkuisen joulun tänään. Sellaisen, joka sopii potilaille. Ostin lääkärireissulla kotikukkakauppa Living Roomista jouluisen kukan, jota olen katsellut pitkään ikkunassa. Vihreä tee höyryää lasissa. Pöydällä on avattu, jättimäinen suklaarasia - sain sen eilen lohdutukseksi. (Syömisen jälkeen en enää tiedä, mikä sitten lohduttaa?) Joulukortit on valmiina, kunhan vain jaksaa olla pystyssä ja kirjoittaa. Ja lehdestä napattu ihana joulukakkuresepti odottaa leipomistaan. Kynttilät palaa.

Ulkona paukkuu pakkanen, mutta minä kaappaan Maxin kainaloon sohvalle peiton alle, ja me katsellaan yhdessä mamman uutta joulukukkaa ja jotakin ihanaa jouluista elokuvaa. Ja parannutaan yhdessä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti