Pokapokat

Lupasin laittaa kuvia uusista silmälaseista käytössä. Tässä niitä nyt olisi. En ole kovin usein julkaissut blogissa kuvia itsestäni, joten tässä tuleekin kerralla koko vuoden satsi. Haha. Kuten näkyy, minulla on ollut kahtena aamuna erittäin hauskaa kylpyhuoneessa kameran kanssa... On taas miehellä ihmettelemistä!

Tässä Pradaa omissa väreissä...

... ja tässä Giorgio Armania päiviin, jolloin katse kaipaa tummempaa kehystä!

Ei hassummat, vai mitä?

Keittiötä metsästän...

Enpä ole blogissa ehtinytkään vielä mainostaa tulevia (mahdollisia) muutto- ja remonttipuuhia. Ohimennen olen ehkä maininnut, että muutama lisäneliö olisi kiva, mutta nyt ollaan otettu asian kanssa muutama askel eteenpäin: nykyisen kodin myynti-ilmoitus on julkaisua vaille valmis, ja (toivottavasti) tulevan kotimme myyntitarjous odottaa hyväksymistä. Kävi miten kävi, minä olen jo todella syvällä remonttisuunnitelmissa!

En ole koskaan asunut kodissa, jossa olisi juuri sellainen keittiö kuin haluan. Nykyinen keittiö on oikein kiva, mutta - ahaa! - en ole itse suunnitellut sitä. Pikkuasia, joka toteutuessaan alkaa tuntua valtavan ihanalta.

Siispä kaikki sormet ja varpaat ristiin, että todella pääsisimme remontointipuuhiin. Minä olen koonnut keittiöhaaveitani kuviksi, tässä niitä! Haaveissa olisi vaaleat pinnat, selkeät linjat, avaruutta, mahdollisimman vähän yläkaappeja...

(Kuvat: Kvik, A la Carte Keittiöt & Domus)

Kristina från Duvemåla

Minulle tarjoutui eilen tilaisuus nähdä Svenska Teaternin musikaali Kristina från Duvemåla. Musikaalilippujen ostaminen oli to do -listallani jo silloin, kun näytelmä sai ensi-iltansa (milloin ikinä se olikaan?), mutta jostain syystä asia unohtui. Nyt olen todella onnellinen, että pääsin sattumalta mukaan.

Kristina från Duvemåla ei ole mikään iloinen musiikki-ilottelu. Se on koskettava, raastava ja raskaskin. Mutta katsojan se tempaisee mukaansa ensisävelestä alkaen! Istuin penkissäni lumoutuneena tulkinnasta, lavasteista ja upeista laulusuorituksista. Maria Ylipää on kyllä aivan omaa luokkaansa ja myös ruotsalaiset mieslaulajat Karl-Oscarin ja Robertin rooleissa saivat aikaan kylmiä väreitä. Eistyksen jälkeen oli vaikea keksiä sanottavaa; kokemus oli niin äärimmäinen.

Suosittelen lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa pohjoismaiden historia, lahjakkaat esiintyjät, kauniit ja surumielisetkin melodiat, sekä kokonaisvaltainen kulttuurielämys. Remontoidun Svenska Teaternin henkeäsalpaavan upeat puitteet ovat saaneet arvoisensa esityksen. 

(Kuvat: Svenska Teatern)

Sanoja

Tämä vuosi on ollut aikamoinen. En surkuttele; rakas kollegani juuri totesi, että "meille ei annettaisi sellaista taakkaa, jota ei jakseta kantaa". Näin se varmaan on. Minun lähipiirini on kuitenkin saanut kolauksia fyysisesti ja henkisesti niin paljon tänä vuonna, että ansaitsisimme kymmenen vuotta pelkkää ylämäkeä.

Kokosin tähän muutamia mietelauseita. Joskus on hyvä vain antaa ajatusten virrata. Elämä kun on niin monimutkainen kokonaisuus, että sitä on mahdotonta täysin ymmärtää.

Rillipää

On aika astua kaapista ulos: minä olen sokea kuin pöllö. No okei, en ihan - pääsen kyllä yöllä vessaan törmäilemättä seiniin -, mutta ilman apunäköä en lähde minnekään. Jos joutuisin ulkoilmaan ilman laseja, en näkisi liikennemerkkejä enkä ihmisten kasvoja. Aika noloa olisi.

Mikäpä tässä nyt sitten on niin ihmeellistä? No eipä mikään, tietyllä prosentilla ihmisistä on ollut huono näkö aikojen alusta. Mutta minulle tässä on nyt sellainen käänteentekevä juttu, että minä, piilolinssiaddikti, olen joutunut nyt kohtaamaan silmieni vaatimukset, ja tajunnut, että en voi käyttää piilolinsseja joka päivä. Tämän tajuttuani ymmärsin myös, että nykyisiä lasejani en voisi käyttää julkisesti. Ei niin, että ne olisivat rumat - päinvastoin, ne ovat oikein ihanat Guccin pokat! - mutta kun minäpä en enää näe niillä tarkasti!

Ei auttanut muu kuin kävellä Instrumentariumiin ja pistää haisemaan. Shoppailulakon keskellä mieltä lämmittää erityisesti, kun saa pistää satoja euroja haisemaan - dammit! - mutta minkäs teet. Silmiä ei viitsisi pilata.

Onnellistahan tässä nyt on se, että liikkeessä sattui olemaan mahtava kaksi yhden hinnalla -tarjous, ja näin ollen minulle on tulossa kahdet lasit! Wohoo. Oikeasti, olen aika innoissani. Tavoitteeni on vähentää piilaripäivät niihin, jolloin treenaan, ja käyttää laseja muulloin. Tuleepa minustakin vähän fiksumman näköinen.

Näiden alla olevien pokien olisi tarkoitus hoitaa asia!
(Lupaan jakaa myös "in practice" -kuvia sitten parin viikon päästä.)

(Kuvat: instrumentarium.fi)

Treenikapina

Vitsailin häiden jälkeen miehelleni, että no niin, nyt sitten loppui urheilu, meikkaaminen ja vaatteiden silitys - olen vaimo ja aloitan ränsistymisen nyt. Very funny. Todellisuus päätti sitten kolauttaa tämän vitsin omaan nilkkaani.

Tilanne on nähkääs se, että olen ollut viime viikkoina jokseenkin lamaantunut. Syitä on monia, mutta mainittakoon nyt esimerkiksi sellaiset "pikkujutut" kuin vakava sairastuminen ja omat häät. Jokseenkin isoja juttuja puolen vuoden sisään. Ja minulla on aikaa olla väsynyt niistä vasta nyt.

Näin ollen tunnustan: En ole käynyt salilla aamuisin! Olen syönyt herkkuja! Olen vaihtanut juoksulenkit kävelyyn! Olen istunut liikaa! Olen jättänyt ihon kuorimatta! Olen nukkunut liian vähän! Olen juonut skumppaa ilman syytä!

Paniikki?

Ei ollenkaan. Välillä vain pitää ottaa iisimmin. Mutta kovin kauan tämä rouva ei tätä menoa kestä - skarpattava on. Mutta ihan vielä huomenna en jaksa herätä rääkkäämään itseäni salille...

Mummilan aarteita

Minun mummini oli tyylikäs nainen ja erittäin laatutietoinen. Lisäksi hän oli tietysti pikkutytölle aivan ihana mummi, jonka kanssa kuunneltiin Arja Korisevaa, laitettiin papiljotteja tukkaan, naurettiin vedet silmissä ja syötiin ranskanleipää.

Mummin kuolemasta on yli 15 vuotta, mutta mummi elää vahvasti minussa - niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Vähän aikaa sitten kävin mummilassa hakemassa omia, sinne varastoituja tavaroitani (ja hyvä ihme, miten paljon tavaraa ihmiselle vuosien varrella kertyykään, häpeällistä!) ja samalla toin mukanani mummin vanhoja vaatteita, jotka olen hänen kaapistaan saanut.

Kaksitoista hametta. Made in Finland. Laadukasta villakangasta. Kauniita perussävyjä. Hyviä leikkauksia. Uskomatonta, mitä 60- ja 70-luvulla tehtiin! Minä en enää etsi itselleni perushameita. Vien nämä mummin vanhat hameet huomenna ompelijalle ja lyhennytän ne. Kuinka montaa Zaran hametta minun lapsenlapseni voivat käyttää?