13. marraskuuta 2012

Viikonlopun värisuora

Ehdinkin jo mainostaa koiravapaata viikonloppuani. Oli aikaa lakata ne kuuluisat kynnet. Pientä turhamaisuutta, kun jalat ovat kuitenkin piilossa sukissa ja saappaissa. Väritkin ovat aika kesäiset. Huvittavintahan tässä on se, että sen kerran kun ehtii oikeasti latoa aluslakkaa ja kaksi kertaa sitä värillistä lakkaa, ei malta odottaa kuivumista. Lopputulos on sen näköinen.

Ikkunalla kasvaa hassu kaktus. Se on suuttunut minulle, koska en ole muistanut kastella sitä. Niinpä se näyttää - tahallaan - ihan typerältä. En tiedä, pitäisikö minun vain tyytyä leikkokukkiin ja lopettaa viherpeukaloiminen?

Joskus tämä on tällaista. Kirjoittaminen. Ei mitään punaista lankaa. Onneksi ei tarvitse! Pääasia, että elämässä on lanka, joka ohjaa tekemään onnellisia asioita. Hassuja tai ei.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti