Rouva ottaa vaan ihan iisisti

Sain perjantaina lääkäriltä käskyn ottaa rauhassa. Jaa. Hän oli sitä mieltä, että kolme tunnin lenkkiä koiran kanssa, piipahdus asioilla, "vähän" imurointia ja silitystä ja paikkojen puunausta on ehkä hieman liikaa yhteen päivään. Pakko kai se on uskoa. Vaikka vauvan olisi periaatteessa turvallista syntyä jo nyt, mitä kauemmin hän vatsassa pysyy, sen parempi.

Täällä on siis oikein keskitytty olemaan. Huh, vaikeaa. Asiaa helpottaa se, että on viikonloppu: mies on kotona. On panostettu aamiaisiin - itse leivottua leipää, juustoja, hilloja, hyvää kahvia - sekä kivoihin projekteihin. Minä sain vihdoin liimailtua valokuvia albumiin (tosin liima loppui kesken). Olen myös haaveillut ompelemisesta. Kyllä, minä juuri - minä, jolla menee hermot heti kun lankaa ei saa neulansilmään. Olen selaillut käsityökirjoja ja haaveillut visiitistä kangaskauppaan. Mitähän siitäkin tulee? Sanomista ainakin.

Lepokäskystä huolimatta tarvitsen myös raitista ulkoilmaa. Minä ihan oikeasti tulen hulluksi - kysykää vaikka! - jos joudun olemaan koko päivän sisällä. Vauhtia hidastamalla olen saanut edelleen nauttia karvakasan kanssa metsässä  tassuttelusta. Ja mitä lepäämiseen tulee, on ihan sama, makaanko omalla vai mummin sohvalla, eikö?

Yleensä rakastan kesää ja lämpöä, mutta nyt olen ihan onnellinen siitä, että on vähän viileämpää. Parvekkeen ovi on auki ja ihana tuuli puhaltelee sisään. Tässä on ihmisen hyvä olla.

Ps. Vaikka meillä muuten ei juurikaan väreillä leikitä, viikonlopun aamuespressot on ehdottomasti nautittava lahjaksi saaduista punaisista Taika-kupeista. Nam nam!