10. heinäkuuta 2011

Tuliaisia kotiin

Kotia tulee usein kesällä kohdeltua huonosti. Siivouspäivien välit pitenevät ja yksityiskohtiin ei jaksa kiinnittää huomiota samalla tavalla, kuin pimeinä kuukausina. Ja hulluahan sitä olisi siivoamisesta stressaantua, jos kotona käy kerran kolmessa viikossa pyörähtämässä.

Kesäiset kaupungit ovat kuitenkin oikeita aarreaittoja ruokkimaan sisustusintoa. Torit pursuavat paikallisia käsitöitä ja vanhaa tavaraa, ja kaiken maailman kesävaatealennusmyyntien keskellä on helpottavaa kiinnittää huomio kodin tavaroihin - sillä kohtahan se ilta jo pimenee ja koti kutsuu.

Tällä viikolla olen käynyt Porvoossa ja Tallinnassa. Voisin hehkuttaa kumpaakin tuntitolkulla, sillä tänä kesänä minua on molemmissa kaupungeissa hemmoteltu syntisen hyvällä ruoalla ja aurinkoisella säällä, mutta tänään ajattelin keskittyä tuliaisiin, joita näistä kaupungista toin kotiimme.

Porvoosta löysin ihastuttavia, intialaisista jämäkangaspaloista tehtyjä koristetyynyn päällisiä - taatusti uniikkeja ja niin kauniita! Mukaan tarttui myös kuuden hengen kattaukseen kankaiset lautasliinat ja keittiöpyyhkeitä. Ja pakko tunnustaa, että jos meillä vain olisi enemmän neliöitä (ja minulla enemmän rahaa), olisin voinut ostaa muutaman vanhan kaupungin ihanista pikkupuodeista tyhjäksi.

Entäpä Tallinna sitten? Ostin vanhan kaupungin torilta käsinvaletun ja -maalatun yhden kukan maljakon - taiteilijalta itseltään. Lisäksi ystäväni osasi johdattaa minut Zizi-nimiseen pellavatuotteita myyvään kauppaan ja sepä vasta olikin Hemtexin ja H&M Homen tarjontaan tottuneen suomalaisen silmissä pelkistämisen ja hyvien materiaalien riemuvoitto. Oma koti sai tuliaisiksi muun muassa pellavafroteiset kasvopyyhkeet ja patakintaan. Kaikki Zizin tuotteet on valmistettu Virossa.

Paikallisista löydöistä tulee hyvä mieli. Varsinkin sellaisista, joiden tietää päätyvän varmasti käyttöön. Sen takia en koskaan osta matkoilta mitään vain ostamisen ilosta. Toki ihanan kaupunkipäivän kruunaa laadukas ja persoonallinen ostos, mutta jos sellaista ei ole tarjolla, säästän setelini. Tällä(kin) kertaa minua kuitenkin onnisti, ja sekä minä että koti olemme oikein tyytyväisiä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti