Olen miettinyt, mistä viehätys valkoiseen johtuu. Siitäkö, että lapsuudenkodissani värejä käytettiin runsaasti ja olen saanut yliannostuksen? (Oma huoneeni oli välillä vaaleanpunainen, välillä keltainen - ja ihan omasta tahdosta!) Vai siitä, että työpaikkani ovat aina olleet värikkäitä - sanan kaikissa merkityksissä? Vai kenties siitä, että yksinkertaisesti tarvitsen "tyhjän paperin" kotona, kun elämä kodin ulkopuolella on kovin värikylläistä? Epäilen jälkimmäistä.
Ihailen kyllä ihmisiä, jotka osaavat sisustaa väreillä. Itse näen eri valkoiset eri väreinä - lumivalkoinen silkki ja luonnonvalkoinen pellava ovat täysin eri värisiä. Kokovalkoista sisustusta en kuitenkaan halua, vaan täydennän vaaleaa pohjaa harmaan ja ruskean eri sävyillä, ja sujautan sekaan hempeitä sävyjä, kuten vanhaa roosaa tai lilaa. Musta väri siellä täällä, kuten matossa, luo kivan kontrastin muuten vaaleaan kotiin.
En voi sietää oman kotini sisustuksessa perusvärejä, kuten kirkasta punaista, keltaista tai sinistä. Kirkkaat värit eivät piristä minua, vaan tekevät minusta levottoman. Mieleni lepää, kun ympärillä on valoa ja vaaleaa. Onneksi myös sulhaseni on samoilla linjoilla sisustuksesta, ja kun kotiovi sulkeutuu, kaksi kiireistä ihmistä ovat turvassa maailmalta omassa, vaaleassa kolossaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti