Rakastan hyvää ruokaa, en kiellä sitä. Mutta en ole koskaan innostunut keittiöpuuhista. (Käsin tiskaaminen on kyllä ihan terapeuttista.) Siitä lähtien, kun muutin 19-vuotiaana vanhempieni luota pois, syömiseni on ollut koko suvun huolenaihe. Enää aihetta huoleen ei ole.
Top chefini kokee Mitä tänään syötäisiin? -elämyksiä kesken työpäivän. Hän innostuu yhdestä ruokajutusta niin, ettei kuule muuta. Minun vuosisadan ideani ja mielihaluni eivät koske ruokaa, vaan useimmiten sisustamista, pukeutumista tai kulttuuririentoja. En saa kicksejä ruokakaupassa enkä mieti illallista aamulla.
Perinteisesti keittiö on ollut naisten valtakuntaa. Luojan kiitos, ajat ovat muuttuneet. Maailman parhaat kokit ovat miehiä ja nykyään miehinen keittiössä puuhaaminen on trendikästä ja seksikästä. Ei haittaa minua.
En ole huono kokki. Kun teen ruokaa, se on hyvää. Viimeksi tein ihanaa italialaista parsakaali-pinaatti-risottoa ja se oli oikeasti, no, italialaista. Eli: Buonissimo! Mutta minulta puuttuu intohimo, palava halu tehdä ruokaa.
Eroa kuvaa hyvin se, että top chefilleni on tärkeää, millä veitsellä hän kalaa leikkaa - minulle on tärkeää, miltä lautaselta syön.
Saanen esitellä teillä pari pikkupalaa kotikeittiön parhaista?
Erään torstai-illan illallinen koostui porkkanapihveistä, paahdetuista porkkanoista, kirsikkatomaateista ja iduista. Päällä tietysti raastettua parmesaania. Todella herkullista - ja kauniisti tarjoiltu!
Tänä iltana minulle tarjoiltiin ateria, jonka nimi on "Itämeri". Lautaselta löytyi madefileetä, sinisimpukoita, valkoviinissä haudutettua purjoa, alla saaristolaisleipää ja kruununa wasabijogurttia. Olen sanaton.
Sokerina pohjalla, tässä hyvä viinilöytö kalalle!
Top chefin hurmaavin piirre on, että hän tekee kaiken mielellään. Siksi en pode huonoa omaatuntoa, vaan nautin hyvillä mielin kaikista niistä ihanista mauista, joita minulle tarjoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti