14. heinäkuuta 2013

Pikavisiitti Tallinnaan

Kesän virallinen ulkomaanmatka on tehty! Yleensä kesälomaohjelmaan on kuulunut parin viikon pyrähdys Välimerelle tai kauemmas, mutta tänä kesänä meidän perheen ulkomaanmatka oli yhden yön reissu Tallinnaan. Pullistuva olemus ja rajallinen jaksaminen luonnollisesti rajoittavat matkustamista ja miehen diplomityö ja kylpyhuoneremontti vaativat parempaa läsnäoloa. Niinpä tänä vuonna kesälomaillaan pääasiassa Suomessa.

Tallinnaan oli tarkoitus tehdä päiväreissu. Sitten todettiin, että reissun parhaat hetket ovat ilta ja aamu - ja päivämatkalla ei pääse kokemaan kumpaakaan. Niinpä matkustettiin lauantai-illaksi perille, syötiin hyvin ja nukuttiin kuninkaalliset unet ihanassa vanhan kaupungin hotellissa. Aamiaista nautiskeltiin hotellin buffetissa ja kaupunkilomapäivä alkoi virkeänä!

Mitäpä se Tallinna sitten tarjosi? Herttaista tunnelmaa ja ne samat ihanat mukulakivikadut kuin ennenkin. Hotellielämyksen Savoy Boutique Hotelissa (joka ansaitsee ihan oman postauksensa). Mahtavaa ruokaa: illallinen Tchaikovsky-ravintolan muurien reunustamalla sisäpihalla viulunsoittoa kuunnellen ja lounas Chedissä, jonka slogan kuului "east fine dining". Suosittelen molempia! Lisäksi tehtiin pellavaostoksia ihanassa Zizissä (joka myöskin ansaitsee oman postauksensa).

Voin todeta, että 24h riittää täydelliseen irtiottoon! Linda Line puksuttaa Tallinnaan alle kahdessa tunnissa ja hotelliyön ansiosta helteinenkin sunnuntai tuntui vähemmä raskaalta.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti