16. tammikuuta 2013

Kohti Jussi-gaalaa

Maailmalla tohistaan Golden Globeista ja Oscareista. Kotimainen Jussi-gaala on tottakai pikkiriikkinen häppeninki niihin verrattuna, mutta tärkeä tapahtuma kuitenkin. Jos suomalainen ei pidä meteliä suomalaisesta elokuvasta, ei pidä kukaan muukaan.

Naiselle Jussi-gaala on yksi niistä harvoista tilaisuuksista, joihin Suomessa saa oikein kunnolla laittautua. Pitkiäkin iltapukuja yleensä nähdään, mutta suurin osa luottaa muuten vain tyylikkääseen iltapukeutumiseen. Ei siinä sen kummempaa, mutta tänä vuonna tuntuu jotenkin tavallistakin kivemmalta päästä punaiselle matolle (hih!), kun viimeksi on toden teolla pukeuduttu omiin häihin. 

Tämän vuoden gaala on minulle neljäs. Oli aivan pakko pureutua arkistoihin ja muistella, minkä näköisenä sitä on edustettu. Apuuva.

2010 päällä oli Selected Femmen hempeä paljettimekko ja Nilsonin avokkaat. Ensimmäinen Jussi-gaalani ja tietysti aika jännää - ja tottakai sitten heti ensi minuuteilla oli meikäläisen nassu telkkarissa ja äidiltä tuli viestiä. Hih. (Poseeraus teiniblogimaisesti peilin kautta otettu ja huulet törröllä - se suotakoon anteeksi, sillä olinhan silloin vielä aika teini.) 


2010

2011 mekko on netistä tilattu, en edes muista mistä. Tukkatyyli oli aika vallaton! Onneksi ei TV-kameroita näkynyt. Ja tuo ilme...

2011


2012 gaala-asuna toimi teetetty silkkinen pikkumusta. Ihana päällä ja alle 9cm Pura Lopezeita. Toimi!

2012

Tänä vuonna juhla-asu on vielä kysymysmerkki. Onhan tässä kaksi viikkoa aikaa. Tilasin Nelly.comista Awearin tummansininen pitsimekon, vaikka ensin ajattelin vain asustaa viime vuoden mekon uudestaan. Katsotaan, mitä tästä syntyy!

2013?



1 kommentti:

  1. Mulla meni ihan mahassa!! Ja alkoi juuri jännittämään :) hih!!

    Mä fiilistelen täällä huhtikuuta ;)))

    VastaaPoista