29. joulukuuta 2012

Uusi ruokapöytä ja vieraita

Tehtiin eilen pieni inspiraatiokierros kaupungilla, sitä kun ei koskaan tiedä, missä ne unelmien huonekalut kävelevät vastaan. Antiikkiliike Fasaanissa ihastuttiin sitten uusvanhaan ruokapöytään. Pöytä itsessään ei ole vanha, mutta tehty vanhasta puusta. Se tuo mieleen vanhan pirttipöydän ja näin heti silmissäni sen kaverina modernit, valkoiset tuolit. Minusta tuntuu hienolta, että pöydällä on historia.

Pöytä jäi varaukseen ja aamulla se tuntui edelleen omalta. Niinpä se haettiin kotiin. Vanha pikkuruinen ruokapöytä (aikoinaan Kierrätyskeskuksesta 20 eurolla ostettu) siirtyi työhuoneeseen, ja ruokailutila sai arvoisensa pöydän! Vanhat, valkoiset tuolit sopivat sen ympärille loistavasta, vielä ei siis tarvitse lähteä etsimään uusia. Valaisin vielä puuttuu, mutta minun täytyy kerätä ensin hieman rahaa, jotta voin hankkia kauan himoitsemani Secton lampun...

Uusi pöytä pääsi heti testiin, kun kestittiin vanhempiani. Zara Homen vuosia sitten ostetut bambutabletit sopivat hienosti tummempaa puupintaa vasten. Kattaukseen ikisuosikkia Arabiaa ja Iittalaa, ja Casa Stockmannin tekstiilejä. Minä olen äärettömän  tyytyväinen lopputulokseen! Oih!










5 kommenttia:

  1. Ihana pöytä! Ja ihana on keittiökin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Aamuhesarikin mahtuu hienosti!

    VastaaPoista
  3. Onpa mahtava pöytä - ihanan rouhea ilme ja sopii hyvin monentyylisten kalusteiden seuraksi. Täydellinen yhdistelmä noiden modernimpien tuolien kanssa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Netta, olen samaa mieltä. Plussaa tulee helppoudesta: ei tarvitse pelätä naarmuja. :)

    VastaaPoista