8. marraskuuta 2013

Puikoilla

Minulla on uusi harrastus. Olen pitkään seurannut Kalastajan vaimo -blogia ja haaveillut palmikkoneuleista - itse tehdyistä. Minä vain en ole koskaan ollut mikään virtuoosi käsitöissä. Pystyn kyllä kaikenlaiseen, mutta keskittyminen ja pitkäjänteisyys tekemisestä on kaiken muun jaloissa puuttunut.

Nyt sain kipinän ystävän pojalle tekemistä sukista. Uskoin myös, kun hän sanoi, että "tää on ihan helppoa". Niinpä opettelin ystävän opastuksessa sekä palmikko- että helmineuloksen tekemisen, kävin lankakaupassa ja tässä sitä ollaan!

Illan pimeinä tunteina, kun vauva on saatu nukutettua ja mieskin kuorsaa onnellisena, minä käperryn sohvan nurkkaan koira kainalossa ja neulon. Tässä syntyy helmineuloksella villainen kaulahuivi. Hitaasti mutta tällä kertaa varmasti.

Ja langat on valmiina jo kahteen seuraavaankin työhön!






1 kommentti: