30. kesäkuuta 2013

Ja me ollaan lomalla!

Niin se vaan on, että täällä ollaan virallisesti lomalla. En tiedä, onko pää ehtinyt seurata mukana, mutta kroppa on ainakin ollut niin unessa koko viikonlopun, että uskottava se on.

Ensimmäisen lomaviikonlopun kunniaksi kadottiin mökkisaareen Hauholle. Kännykän akkukin loppui sopivasti eli olen ollut pari päivää kadoksissa maailmalta. Se tekee hyvää. Pyörähdettiin Hauhon vanhalla raitilla, mutta muuten ei tehty oikeastaan mitään. Koirat näyttivät mallia oikeaoppiseen rentoutumiseen!

Nyt ollaan taas kaupungissa ja yritän ohjelmoida itseni maanantaiaamuun, jolloin ei tarvitse herätä kellonsoittoon. Mitähän siitäkin tulee? Aloitan valmistautumisen iltalenkillä koiran kanssa, saunalla sekä katsomalla Les Miserablesin miehen kainalossa - se kuulemma itkettää.

Ps. Pienehkö piikki alhaiseen stressitasoon saatiin, kun erehdyin piipahtamaan kylppäriremonttityömaalla. Olisihan se kai pitänyt tietää, mutta minä vedin totaaliset raivarit siitä, että pölyä on joka paikassa. Parempi kai pysyä poissa kotoa kunnes likaiset työkalut ja sotkut on viety pois rakkaiden taulujen, villamattojen ja vauvan tarvikkeiden lähettyviltä. Se vain on sellainen asia, jota ei kestä.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti