26. huhtikuuta 2013

Venyvää ja kauniisti leikattua

Lupasin jakaa blogissa näitä kasvavan keskivartalon tuomia haasteita sekä iloa tuottavia ratkaisuja. Tässä yksi sellainen!

Piipahdin eilen COSiin. Pidän merkin vaatteista todella paljon ja muun muassa suosikkivillamekkoni on tilattu COSin nettikaupasta. Olen pidättäytynyt shoppailusta (muutamia mammavaatteita lukuunottamatta), sillä on tuntunut hullulta ostaa jotakin, johon ei kohta mahdu. Mutta COSilla yllätyin positiivisesti! Moni mekko ja toppi oli malliltaan "mahan asuttava".

Minä ostin (sovittamatta) kauniisti leikatun trikoomekon. Se istuu täydellisesti, siinä on jujua, siinä on klassisuutta, sinne mahtuu vielä paljonkin "tavaraa", ja mikä parasta, se tulee olemaan käyttökelpoinen myös masun jälkeen! Ai että!

Oma kuva on valitettavasti vain Instagram-nappaus, koska minulla ei nyt riitä energiaa viritellä itselaukaisijoita (mies on edelleen keskellä valtamerta). Toisaalta, näin voi helposti leikata kuvasta pään pois, se kun ei aamutuimaan aina ole ihan edustuskunnossa. Hih.

Ps. Nyt eletään selvästi sellaista kautta, että vatsa kasvaa tosi nopeasti. Pitkään kyse oli omasta tunteesta ja pikkupömpästä, mutta viime viikkoina koko hoito on vain pullahtanut ulos. Ihmetyksellä seurailen. Mieheltä varmasti tippuu silmät päästä, sillä kuukauden aikana rouva on pyöristynyt huomattavasti!



(Kuva: COS)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti