7. maaliskuuta 2013

Kevätkivaa!

Täällä minä taas innoissani hihkun, lompakko ei niinkään, ja miehestä en uskalla vielä sanoa. Mutta kyllä se kuulkaa on välillä kiva niin sanotusti hurahtaa. Ihan vaikka kevään kunniaksi. Lounastauolla. Hallitsemattomasti ja silti sopivan harkitusta.

Menin tänään hakemaan piilolinssejä. Palvelua odotellessa ehdin silmäillä kevään aurinkolasihyllyä. No juu, nuo yhdet ovat kyllä toooosi kivan näköiset. Vaan kun ei niitä saanut sovitella, lukossa olivat. Tädiltä sitten piilolinssejä ostaessa pyysin sovittaa, ja kappas vain, lasit sopivat! Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, ja lähdin Instrumentariumista hymyillen, uudet aurinkolasit päässä, mieli (ja lompakko) kevyenä.

Lisäksi puvuston kevätuutuuksiin kuuluu ne kahdet ballerinat, jotka posti toi (alennusmyynnistä, huom!), sekä ihana huivi Karibian tuliaisina miehen vanhemmilta. Vielä kun sen pääsee trenssin kanssa pukemaan, ei oikein istu mustan untuvatakin kanssa. Kevät, kevät se silti sieltä tulee!

Ps. Voin muuten kertoa, että aurinkolasien kuvaaminen sisällä tuntui juuri niin typerältä kuin voi kuvitella, mutta oli silti pakko tehdä se. Vielä kun tuon ihon saisi samalle aaltopituudelle arskojen kanssa; aurinkoa, hehkuja ja sitä kaikkea kesäistä. Please.








2 kommenttia:

  1. Tosi kauniit aurinkolasit! Mikä tuo malli on nimeltään?

    VastaaPoista
  2. Apua, nyt kysyit vaikean. :) Dolce&Gabbanan kevätmallistosta ne ovat, mutta mallin nimeä ei ole kuitissa eikä laseissakaan. Hmmm.

    VastaaPoista