Hauvahaaveita

Nykyään puhutaan paljon hidastamisesta. Tehdään vähemmän töitä ja "keskitytään olennaiseen" - esimerkiksi pelkkään olemiseen. Minä en ole kokenut tällaista kulttuuria omakseni, mutta viimeisen vuoden aikana ja etenkin viime viikkoina olen todella miettinyt, mitä haluan.

Mielestäni hidastaminen on sitä, että pysähtyy hetkeksi miettimään. Mihin olen menossa? Onko suunta todella se, mitä haluan? Meillä kun on (tiettävästi) vain tämä yksi elämä.

Olen päätynyt mietinnöissäni siihen, että haluan karsia elämästäni elementtejä. Back to basics. En halua lopettaa töitä enkä opiskelua, en myöskään liikuntaharrastuksia enkä kavereiden tapaamista. Mutta kaipaan selkeyttä arkeen. Rytmiä. Kaipaan elämää, jota hetki sitten pidin tylsänä. Elämää, johon ei kuuluisi äärimmäisiä ylä- ja alamäkiä. Olen paahtanut 27 vuotta sen kummempia miettimättä, tehden kasapäin kivoja asioita - mutta kivatkin asiat väsyttävät, kun niitä on liikaa.

Mitä se käytännössä tarkoittaa? Isompaa kotia lähellä ulkoilumaastoja. Koiraa. Turhan sälän karsimista kalenterista. Keskittymistä vähempään määrään asioita ja tekemällä ne hyvin. Ottamalla vastuuta muustakin kuin vain itsestäni. Olenko tullut vanhaksi?

Tuntuu hyvältä ajatella, että tämä kaikki on mahdollista. Tänään menemme mieheni kanssa katsomaan muutama viikko sitten syntyneitä koiranpentuja. Keskiviikkona asuntonäyttöön.

Parastahan elämässä on se, että muutos lähtee itsestä. On paljon asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan, mutta enemmän niitä, joihin voi.