22. toukokuuta 2012

Tehokuukausi x 2

Ensi viikolla alkaa elämä: saan pikkuhiljaa aloitella omia urheiluharrastuksia. En pysty edes kuvailemaan, kuinka ihanalta pelkkä ajatuskin tuntuu!

Fakta on kuitenkin se, että pelkällä nautiskelulla en tulevasta treenikesästä tule selviämään. Olen treenannut koko alkuvuoden hyvin, mutta viime viikot ovat tuoneet ikävää takapakkia bikinikuntoon. Kotona makoilu kun kuluttaa harmillisen vähän kaloreita.

Terveys on tärkeintä, ja olen erittäin onnellinen pienestä pömpästä huolimatta. Silti aijon laittaa itseni likoon 100% seuraavan kahden kuukauden aikana. Motiiveja on kolme: 1. Haluan mahtua hääpukuun ja näyttää siinä hyvältä. 2. Haluan olla kuvauskelpoinen myös pikkubiksuissa Aruballa. 3. Haluan näyttää itselleni, että huolimatta leikkauksesta ja sairaslomasta pystyn saavuttamaan kohdat 1 ja 2. Viimeisin lienee se tärkein.



No niin, tuumasta toimeen siis! Kuin tilauksesta tänään postiluukkuun tipahti uusi Fit. Ja kuinka ollakaan, sieltä löytyi juttu "Kesäkroppa 30 päivässä". Minähän olen perinteisesti nauranut kaikille pikadieeteille ja ollut - kovaan ääneen - sitä mieltä, että elämäntapa pitkällä aikavälillä ratkaisee, eli kun liikkuu ja syö aina hyvin, erillistä kesäkuuria ei tarvita. Enää en naura.

Alkaen ensi maanantaista tiputan hiilarit minimiin. En vitsaile. En yleensäkään syö paljon leipää tai pastaa, mutta nyt loppuu sekin ylellisyys. Jatkan normaalilla kala- ja kasvislinjalla, mutta entistä tiukemmin. Välipalaksi hedelmiä ja pähkinöitä. Niin, ja paljon vettä!



Entäpä se treeni? Salille kun pääsen, tahti tulee olemaan 2-3 treeniä viikossa. Siihen päälle reippaita kävelylenkkejä ja kropan kestäessä juoksua ja pyöräilyä, osa intervallina. Tanssia ja joogaa mahdollisuuksien mukaan tähän lisäksi. Tavoitteena 5-6 treenipäivää viikossa. Yhden saa huilata.

Ja arvatkaapa mitä? Ajatus itsensä rääkkäämisestä ei ole koskaan tuntunut yhtä hyvältä! JUST DO IT!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti