21. helmikuuta 2013

Vaatekriisi

Se iski ihan yllättäen. Järkyttävä kriisi. Ei siis ole kerta kaikkiaan mitään kaunista päällepantavaa, ei yhden yhtä asua, joka tuntuisi täydelliseltä, ei yhtään istuvaa mekkoa, housuista puhumattakaan – nada! Äh. Tiedätte varmasti tunteen, kun siellä vaatekaapissa on ihan suhteellisen kokoinen ja suhteellisen harkittu kokoelma kangasta, mutta silti aamuisin meinaa tulla itku.

(Tukka- ja meikkikriisistä en viitsi aloittakaan. Voi a-p-u-a.)

Olisikohan tällä jotakin tekemistä lähestyvän kevään kanssa? Talvivaatteet ahdistaa, untuvatakki tekisi mieli raahata kellariin – mutta kun ei vielä uskalla! – ja pipot ja lapaset voisi syöttää koiralle. Kaipaan kuivia katuja, pikkukenkiä, kevyttä takkia, heiluvia helmoja, ja aurinkolaseja. Huoh.

En ole pitkään aikaan päivittänyt vaatekaappiani (jos ei lasketa Jackpotin alennusmyynnistä ostettua mekkoa ja nahkasaappaita, jotka esittelen heti kun saan ne kotiutettua) ja se saattaa ole syy tunkkaiseen tunteeseen. Hmmm. Mutta mistäpä löytyisi sitä kahisevaa ostella design-lamppujen lisäksi vielä vaatteitakin? Kaikkea ei voi saada.

Sen verran otin varaslähtöä kevääseen, että tilasin ASOSin alennusmyynnistä kahdet ballerinat: perusmustat ja toiset vähän suloisemmat. Se minulle suotakoon. On Pariisin reissuakin tiedossa.

Tsemppiä kaikille pukeutumiskriisisielunkumppaneille, ja onnittelut niille, jotka lähtevät joka aamu töihin tuntien itsensä superkauniiksi!



(Kuvat: ASOS)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti