28. tammikuuta 2012

Miehen vaatekaapilla

Heiluin tänään kamerani kanssa ympäri asuntoa, ja inspiroiduin vähän vahingossa mieheni vaatekaapista. En ole sitä tyyppiä, joka lainailee poikaystävän kauluspaitoja, mutta minua silti kiinnostaa myös mieheni pukeutuminen. (Ei niin, että juurikaan siihen puuttuisin - ei ole tarvetta - mutta usein kyllä ihailen hänen fiksuja, laadukkaita hankintojaan.)

Kun oman vaatekaappini väriskaala niukkenee vuosi vuodelta, miehen kaapissa myös väreille on tilaa. Ja onhan se fakta, että business-pukeutumisessa peruspukua on helppo tuunata ja piristää värikkäillä solmioilla ja taskuliinoilla. (Ja tämän enempää en uskalla miesten pukeutumisopeista kirjoittaa, ettei tule sanomista.)

On kuitenkin mainitsemisen arvoista, että vaikka muuten olen tarkempi siisteydestä kuin mieheni - eli saatan saada hepulin yhdestä kivenmurusesta matolla -, hänen vaatekaappinsa on kyllä aina tiptop. Sukatkin omissa lokeroissaan niille tarkoitetussa laatikossa. Ja kyllä, meillä asuu myös toinen kenkäfriikki.

Ja vielä jälkisanat: Kyllä minunkin vaatekaappini olisi yhtä siisti - jos minulla olisi vähemmän vaatteita ja kenkiä. Hupsis.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti