28. marraskuuta 2011

Ihania lahjoja

Joulun alla lahjojen antaminen on ajankohtaista, mutta minä tykkään antaa lahjoja ympäri vuoden. Ei niin, että ostaisin koko ajan lahjoja kaikille, mutta kun tilaisuus on, nautin lahjan valitsemisesta, paketoimisesta ja antamisesta. En osaa mennä minnekään tyhjin käsin, vaan mukana on aina oltava jotakin ajatuksella valittua. (Tämä menee samaan kategoriaan kuin se, että vieraille on aina tarjottava jotakin - en voisi kuvitella toimivani mitenkään muuten.)
 
Parasta on, kun lahjan saaja on aidosti ilahtunut tai jopa yllättynyt. Mutta en minä lahjoja anna siitä ilosta, että minua kiitettäisiin. Haluan vain tuottaa hyvää mieltä. Samalla tuotan hyvää mieltä myös itselleni.

Mitä tulee paketoimiseen, olen niin visuaalisesti addiktoitunut, että antamani lahjan on pakko olla kauniisti pakattu. Usein en anna myymälöiden pakata lahjoja ollenkaan, sillä haluan paketoida lahjan itse. Viimeksi vein uuteen tupaan kauniin kukkaistutuksen - mutta minun oli pakko vaihtaa sellofaanipaketin lahjanauha kotona, sillä en pystynyt antamaan oranssilla lahjanauhalla somistettua joulukukkaa.

Kun joulu lähestyy, olen miettinyt, miten ilahduttaisin lähimmäisiäni. Koska itse vihaan ylimääräistä, turhaa tavaraa, yritän miettiä muille antamani lahjat samoin perustein. Jos en tiedä tarkkaan, mitä lahjan saaja tarvitsee, annan käyttötavaraa - kuten kauniisti pakattuja herkkuja tai hyväntuoksuista kosmetiikkaa. Vaikka lahjat eivät ole joulun pääosassa, onhan se ihana tekosyy muistaa tärkeitä ihmisiä.

Sydämestä annettu lahja on aina ihana!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti