Hetki ennen

Toinen ilta uudessa kodissa - mutta ensin on pakko fiilistellä perjantai-iltaa ja sitä hetkeä, kun ensimmäisen kerran astuin sisään remontoituun asuntoon. Katot ja seinät oli maalattu, lattiat laminoitu ja laatoitettu, valokatkaisijat vaihdettu ja pientä viilausta tehty siellä täällä.

Jännitti. Olisiko eteisen laatta sittenkin liian tumma? Tai lattia liian ruskea tai väärinpäin asennettu? Toimisiko kaikki yhteen?

Ja voih, kaikki oli täydellistä. Ilman huonekaluja, keittiötä ja valaistustakin kodissa vallitsi rauhallinen ja harmoninen tunnelma. Siellä tuntui ja näytti kodilta illan pimeydessäkin. Valmiiseen kotiin on pitkä matka, mutta aion nauttia joka metristä.

Puppy bed

Eilen vastaanotin vielä muuton kynnyksellä mieluisan paketin. Ruotsalainen tuttavani tekee ihania koiran- ja vauvanpetejä, ja tilasin häneltä Maxille pehmoisen pesän. Tähän asti Max on nukkunut viltillä, mutta uudesta pedistä tuli heti ihan ykköspaikka. Heti kun haukku oli sinne käpertynyt alkoi kuulua kuorsaus.

Peti on vielä kuljetuksen jäljiltä hieman pallona eikä paikkakaan ole kovin kummoinen pienessä nurkassa kaiken romun keskellä, mutta uudessa kodissa lauantai-iltana peti pääsee oikeuksiinsa. Mielestäni se on ihana! Ja sopii täydellisesti uuden kodin värimaailmaan...

Almost there

Melkein terve, melkein uudessa kodissa, melkein joulussa.

Maanantaina ehdin jo iloita töihinpaluusta. Liian aikaisin. Kuten ystäväni sanoi, nyt se kroppa ottaa takaisin kaiken tänä vuonna kestetyn. Hiljalleen kuntoon...

Ulkona sataa lunta ja on niin kaunista. Kuuntelen joululauluja. En jaksa murehtia! Minä en mahda mitään sille, että olen kipeä, että en voi tehdä töitä, en laulaa konsertissa, en pakata muuttolaatikoita, en juosta jouluostoksilla. Sitkeäkin flunssa on niin mitätön asia kaiken muun rinnalla. On ajanhukkaa kiukustua asiasta, jolle ei mitään mahda. Kyllä minä ehdin tehdä töitä ja valita joululahjoja.

Vanhan sanonnan mukaan joulu on sydämessä. Näin se on. Monen päivän piinan, pahan mielen ja kiukuttelun jälkeen minulla on lämmin ja hyvä olo. Katselen ikkunasta hämärtyvään iltaan ja olen onnellinen kaikesta tästä. Tärkeää ei ole se, onko koti siellä vai täällä vai laatikoissa. Tärkeää on olla tässä, elää joka hetki.

Rusetilla

Viikon sairastamisen jälkeen pääsin tänään töihin - ihanaa! Arjen rytmiä kaipaavat sekä mamma että hauva. Koska en kuitenkaan ole vielä ihan täydessä terässä, oli pakko toppautua oikein kunnolla. Käyttöön pääsi monta vuotta sitten Milanosta ostamani neuletakki, joka on ihanan pörröinen - ja kivasti satiinirusetilla vyötäröltä solmittava. Alla COSin villamekko ja jalassa paksut, yllättävän kestäväksi osoittautuneet H&M:n sukkahousut. Ei kylmä yllättänyt edes aamulenkillä koiran kanssa!

Maalia pinnassa

No niin! Maalauspuuhat uudella asunnolla alkavat olla valmiina. Katot ja seinät ovat ihanan valkoiset ja harmaa sävyvalinta osui ihan nappiin! Pidän myös asunnon kantavien rakenteiden tuomista yksityiskohdista, kuten palkeista katossa ja seinissä. Ne näyttävät uudessa maalissa veistoksellisen kauniilta.

Erityisen innoissani olen sisäovien uudesta pinnasta! Ovet olivat hyväkuntoiset, mutta todella harmaat ja tunkkaiset. Nyt ne suorastaan hohtavat!

Ja vielä yksin hehkutuksen kohde: keittiön saarekkeen päälle rakennettu "palikka", johon kolme spottivaloa piilotetaan. Se rajaa tilaa hienosti ja valaistus saadaan toteutettua tyylikkäästi ja huomaamattomasti. Kyllä kelpaa!

Viimeiselle remonttiviikolle jää ihan tarpeeksi hommaa: lattiat ja listat pitäisi asentaa ennen muuttoa. Muuton jälkeenkin on tietysti vielä paljon, paljon pientä ja isompaa puuhaa: keittiön asennus, huonekaluhankinnat, vaatehuoneiden kalustaminen (jotta arjen saa pyörimään), eteisen säilytyksen miettiminen... Okei, en edes yritä listata sitä kaikkea. Pää on täynnä ideoita, joita kohta saa käydä toteuttamaan!

Kuusi yötä muuttoon...

... jouluun onneksi hieman enemmän!

Meillä ei kotona ole tällä hetkellä kovin kaunista. Joulunpunaista näkyy sentään muuttolaatikoissa. Haha. Minä olen ollut tähän päivään asti pois pelistä: olen maannut sairaana koko viikon! Nyt onneksi alkaa elämä voittaa, ja olen sunnuntai-iltapäivän aikana saanut jo kirjoitettua joulukortit. Jouluradio soi. Juu, tästä se lähtee.

Kunhan tästä todella paranen, alkaa aikamoinen vipinä muuttolaatikoiden kanssa. Viikon päästä nukutaan jo uudessa kodissa. Hurjaa. Onhan se aina myös jollain tavalla haikeaa jättää yksi koti taakseen. Tuntuu oudolta, kun hyllyt ja taulut on pois seiniltä, keittiön kaapeissa on vain pakolliset lautaset ja kupit - ja kaksi viinilasia. Olisi niin kiva näyttää ihania joulukuvia, mutta niitä ei nyt ole.

Pikku-Maxia muuttopuuhat kiinnostavat myös kovasti. Kaveri ei kyllä hirveästi stressaa. Ei taida toinen kyllä arvata, miten ihanaan paikkaan pääsee: triplasti neliöitä mellastaa ja metsäpolut alkavat suoraan takapihalta. Ai että!

Nyt siis viimeiseen työviikkoon Iso Robalta ja viimeiseen pakkausrutistukseen. Huomenna käyn ostamassa Stockalta ihanan, uuden valosarjan ja - lupaan - se on ensimmäinen asia, jonka uuteen kotiin asennan. Joulun.

Edes vähän joulua

Terveisiä sairastuvalta! Meidän pienessä kodissa on tällä hetkellä yksi nelijalkainen masupotilas - joka ei tiedä olevansa potilas eikä siksi ymmärrä, miksei pääse ulos lenkille - ja yksi kurkkukipuinen ja kuumeinen nainen. Siis minä. Ei mikään maailman helpoin yhdistelmä, kun pitäisi levätä tautia pois ja toinen hyppii vatsalla.

Joulua meillä ei ole laitettu mitenkään. Täällä vallitsee sellainen kaaos, että joulukoristeiden lisääminen muuttolaatikoiden sekaan olisi lähinnä huvittavaa. Itse asiassa, en edes tiedä, missä joulukoristelaatikko tällä hetkellä on.

Edessä on nelipäiväinen vapaa. Se ei riemastuta ihan kauheasti, kun olo on mikä on. Kummitytön syntymäpäivät, itsenäisyyspäivän illallinen, naisten joulumessut... Kaikki ovat vaakalaudalla, kun kuumemittarissa riittää lukemia. Höh. Kaiken lisäksi mies pikkujouluilee tänään eli kaksin ollaan.

Taas kerran asenne ratkaisee! Minä päätin rakentaa tänne minulle ja Maxille pikkuisen joulun tänään. Sellaisen, joka sopii potilaille. Ostin lääkärireissulla kotikukkakauppa Living Roomista jouluisen kukan, jota olen katsellut pitkään ikkunassa. Vihreä tee höyryää lasissa. Pöydällä on avattu, jättimäinen suklaarasia - sain sen eilen lohdutukseksi. (Syömisen jälkeen en enää tiedä, mikä sitten lohduttaa?) Joulukortit on valmiina, kunhan vain jaksaa olla pystyssä ja kirjoittaa. Ja lehdestä napattu ihana joulukakkuresepti odottaa leipomistaan. Kynttilät palaa.

Ulkona paukkuu pakkanen, mutta minä kaappaan Maxin kainaloon sohvalle peiton alle, ja me katsellaan yhdessä mamman uutta joulukukkaa ja jotakin ihanaa jouluista elokuvaa. Ja parannutaan yhdessä.